Fire above, ice below.

[Fugou]

[Eipä tuo mittään 8)]

"Hmm, ehkä se on ihan hyväkin. Veikkaan, että monet jotka ovat täältä koittaneet lähteä ovat menehtyneet meren tyrskyihin", tuo tuumi ääneen, miettien sitä, kuinka oli itsekin joskus meinannut päästä hengestään meren raastavissa kynsissä. Meri oli arvaamaton, armotonkin, sen narttu tiesi oman kokemuksensa pohjalta - kokemuksen, jota se ei halunnut kokea enää ikinä uudestaan. Hukkuminen oli sen mielestä yksi kauheimmista tavoista kuolla. Narttu oli usein miettinyt, että sitten kun hänen aikansa koittaisi, hän haluaisi lähteä tästä maailmasta tyylillä - kenties puolustaessaan jotain ystäväänsä tai jotain muuta vastaavaa.

Rottweiler painoi päänsä tassujensa väliin, sulki silmänsä ja veti syvään henkeä. Raikas ilma tuntui todella hyvältä keuhkoissa. Se oli jälleen yksi asia, mikä oli eronnut mantereella elämisestä - Saksassa ilma oli huonoa, ihmisten saasteiden pilaamaa.
"Onko sinulla paljon ystäviä täällä?", Wolke päätti kysäistä, avaten silmänsä ja vilkaisten Dianaan. Nartulla itsellään niitä ei juuri ollut. Tuttavia ja hyvänpäiväntuttuja kyllä, mutta ystäviksi se ei laskenut heistä ketään.

[June]

Narttu toiselle vain hymähti. Diana antoi kevyen ilmavirtauksen liikutella mustaa, tuuheaa turkkia kevyesti sivulta sivulle. Se tuntui ihanan raikkaalle, ja vapaalle - yöt olivat hieman viileämpiä kuin pakahduttavan kuumat päivät. Oikeastaan narttu oli tästä aika helpottunutkin, sillä tällä hetkellä edes jonkinlaisen paahtavan kuumuuden ajatteleminenkin aiheutti jo päänsärkyä tuolle.
Pienen hetkisen päästä tuo piteli ylä päätään tassujensa päällä, mutta vastasi silti.
"Eipä minullakaan sen kummemmin ketään tuttua tai ystävää ole. Olen aika harvakseltani edes muille viitsinyt puhua." tuo sanahti ja virnuili pienesti. Wolke taisi olla ensimmäinen pitkästä aikaa, kun tämä edes viettää aikaa jonkun kanssa. Kuitenkaan tuo ei ehkä ollut sitä sosiaalisimpaa tyyppiä, joten tämä olisi hyvä näin. Toki ystävät olivat tärkeitä, erittäin tärkeitä, mutta ei tuo ollut niin riippuvainen sosiaalisista kontakteista.

[Fugou]

Wolke naurahti toisen sanoille hyväntahtoisesti. Se oli itse saarelle tultuaan vaikuttanut vihaavan kaikkia, eikä se ollut käyttäytynyt muita kohtaan mitenkään kovin mukavasti. Ajan mittaan, hyväksyttyään uuden elämänsä saarella, sen asennoituminen muihin oli kuitenkin muuttunut huomattavasti. Vaikka se vielä nykyäänkin oli toisinaan varsin ärhäkkä tapaus - ainakin huonoina päivinä - se kuitenkin pystyi luomaan muihin edes jonkinlaista kontaktia. Aiemmin se ei olisi onnistunut sitten millään.
"Tiedän tunteen", Wolke sanoi virnistäen. Jollain omituisella tapaa rottweilerista tuntui, että hänessä ja Dianassa saattaisi olla aika paljon yhteistä - tätä arvelua se ei osannut oikein itsekään selittää tai analysoida sen tarkemmin, mutta sellainen aavistus sillä vain jostain kumman syystä oli. Oikeastaan Wolke piti Dianasta, sillä toinen vaikutti terävältä ja fiksulta otukselta.

Wolke tunsi väsymyksen alkavan jo kolkutella ovella. Vielä ei ollut edes kovin myöhä, mutta taisteleminen ja muut päivän aktiviteetit olivat uuvuttaneet sen aika pahasti. Se ei kuitenkaan halunnut vielä käydä unten maille - se olisi ajanhukkaa, sillä narttu halusi vielä jonkin aikaa nauttia öisestä maisemasta ja toisen seurasta.
"Tässähän alkaa pikkuhiljaa jo väsyttämään... En kyllä silti aio vielä käydä nukkumaan", tuo sanoi ja haukotteli hieman.

[June]

Pieni, vieno hymähdys kävi naaraan kasvoilla. Pakko oli sanoa, että tuokin oli järkyttävän väsynyt ja voimaton tiikerin kanssa kamppailun jälkeen. Lihakset olivat saaneet kovan työn, ja nyt ne olivat erittäin uupuneet - mutta tämä tunne jotenkin rauhoitti susineitiä. Ympäristön tunnelma alkoi muuttumaan arvaamattomasta yhä rauhallisempaan; mitään vaaraa ei näkynyt lähistöillä, järvi oli tyyni ja vastarannallakaan ei näkynyt mitään erikoista. Vain vesikasvit ja pienet rannan pensaat kahisivat kevyessä tuulessa, joka oli erittäin rauhoittavaa.
Mutta narttu nyt uskoi, että se oli vihdoin löytänyt hyvän kaverin - ehkäpä joskus jopa hyvän ystävän. Nämä olivat tunteneet vain tämän päivän, mutta ensivaikutelma toisesta oli ainakin lupaava. Koskaan Diana ei ollut taistellut tehden yhteistyötä toisen kanssa: se oli loppujen lopuksi aina joutunut tappelemaan yksin, kun toinen oli pettänyt tai jänistänyt lähtien pinkomaan karkuun. Tästä tuli mieleen siskonsa; Sapphire ja Almond. Valkeiden susien hyökätessä he olivat ainoat, jotka eivät jättäneet tätä yksin - vaikkakin se maksoi heidän henkensä.

Narttu karisti nyt menneisyytensä päästään. Mennyt oli mennyttä, eikä sitä voinut mitenkään muuksi muuttaa. Tuon oli pakko haukotella, sillä niin uupunut se oli. Wolkelle susi nyökkäsi.
"Samoin.. voisi tässä silti vielä jonkin aikaa valvoa." narttu sanahti hymyillen.

[Fugou]

Wolke nyökkäsi toiselle hymyillen pienesti, katsellen sitten taas kerran maisemaa. Järvenpinta oli miltein peilityyni, mitä nyt välillä kevyt tuulahdus rikkoi sen pintaa saaden veden väreilemään hieman. Rannalla olevat pensaat kahisivat hiukan tuulessa, ja tyytyväisenä Wolke hymähti itsekseen. Ilmapiiri oli todella rauhaisa. Kenties se johtui ilmapiirin harmonisuudesta tai henkeä salpaavan kauniista maisemasta, oli miten oli, mutta jostain Wolke sai inspiraation syvällisten asioiden miettimiseen. Se päätti pistää aiheesta keskustelua pystyyn nyt kun kerran molemmat aikoivat jäädä tähän vielä toviksi.

"Oletko koskaan miettinyt tätä maailmaa ja maailmanmenoa syvällisemmin? Itse tykkään miettiä semmoisia asioita aina silloin tällöin. Vaikkapa sitä, miten pieniä loppujenlopuksi olemmekaan täällä, kun miettii miten laaja maailma oikeastaan on", Wolke sanoi, luoden tutkiskelevan ja odottavan katseen Dianaan. Se uskoi, että suden kanssa pystyisi hyvin käymään älyllistä ja vastavuoroista keskustelua vähän hankalemmistakin aiheista, ja se odotti uteliaana Dianan näkökulmaa asiaan.

[Vähän takkuilevaa tuli tästä, pahoitteluja.]

[June]

Naaras nyökkäsi Wolken puheille. Diana oikeastaan oli juuri samaa mieltä. Tuon ajatukset olivat usein, tai jopa melkein aina syvällisiä, yleisimmin juuri koko maailmaan tai vaikkapa kuolemaan liittyviä. Tämän takia yleensäkin se ei saanut paljoa keskustelukumppaneita, sillä jostakin ihme syystä tuo oli aina törmännyt vähä-älyisiin ilopillereihin, jotka eivät ymmärtäneet sanaakaan, eivätkä olleet järin kiinnostuneitakaan. Tapaus Wolken kohdalla oli erilainen, sillä tuon aloittamasta lauseesta näki jo selvästi, ettei hän ollut sellainen. Oikeastaan tuon rottweilerin ajattelumaailma oli samankaltainen kuin Dianankin.
"Olen, erittäin useastikin. Jotain tuon tyylistä, tai sitten vaikka kuolemaan liittyvää." narttu heti sanoikin tuon toisen asian, jota on usein ajatellut. Se ei vain voinut uskoa, että kuoleman jälkeen ei tapahdu mitään; se olisi ikuisuus, enää ikinä ei tuntisi, näkisi tai ajattelisi mitään. Ei edes olisi - ja tämä pyörrytti jotenkin päätä. Kun ei mielellään tuon takia kuolisi turhaan, mutta ikuinen elämä ei houkutellut ollenkaan. Olisihan sekin tosiaan kamalaa, elää ikuisesti. Narttu kuitenkin uskoi johonkin muuhun; ehkäpä kuoleman jälkeen elämä jatkuisi. Kukapa tietää, mutta jos nyt kuoleman jälkeistä elämää olisi, niin sen jokainen saisi tietää aikanaan pystymättä kuitenkin kertomaan muille.

// tämäkin pelaus meni ihan päin mäntyä.. >8D

[Fugou]

[No mitäpä pienistä 8)]

Kuolema. Se oli asia, jota myös Wolke usein pohdiskeli itsekseen. Siitä riittikin mietittävää, olihan koko käsite loppujenlopuksi todella laaja ja mystinen. Rottweiler oli monesti pohtinut juuri sitä, mitä kuoleman jälkeen tapahtuisi. Tuonpuoleinen oli arvoituksia täynnä, ja se oli kuullut monenlaisia näkemyksiä siitä, mitä maallisen elämän päätteeksi tapahtui. Toiset uskoivat, että kaikki loppuisi kokonaan silmänräpäyksessä, kun taas toiset ajattelivat syntyvänsä kuoleman jälkeen uudestaan. Itse se oli kuitenkin vahvasti sillä kannalla, että kuoleman jälkeen oli elämää - mutta minkälaista, sitä se ei osannut sanoa.

"Kuolema on kyllä mielenkiintoinen aihe. Olen usein miettinyt, mitä kuoleman jälkeen tapahtuu, ja itse ainakin uskon, että jonkinlaista elämää kuolemankin jälkeen on olemassa", tämä selitti näkymystään mietteliääseen sävyyn, tutkaillen katseellaan punasilmää.
"Mitä itse uskot kuoleman jälkeen tapahtuvan?", se sitten uteli pitääkseen keskustelua yllä.

[June]

Narttu kuunteli kiinnostuneena toisen näkemystä asiasta. Tuo tosiaan uskoi aika samankaltaisesti; maanpäällisen elämän ja kuoleman jälkeen oli pakko olla uutta elämää, sillä se olisi muuten vain epäuskottavaa. Ei voisi vain olla hiljaista pimeyttä, vaan oli pakko olla uusi elämä. Edes jotakin.
Wolken sanojen jälkeen susi vastasi. "Minä uskon, että kuolemisen jälkeen on pakko olla jotakin. Uskon että sielu jäisi vaeltamaan johonkin, siirtyisi toiseen kehoon.. se vaan vaikuttaa niin epäaidolta, että kuoleman jälkeen kaikki vaan töksähtäisi siihen."
Entä jos vaikka siirtyisi toiseksi lajiksi? Toiseksi sudeksi? Tai sitten olisi jokin uusi ulottuvuus, kuolemanjälkeinen paikka - mistä elävillä ei olisi hajuakaan. Joku voisi sen sanoa olevan yliluonnollista. Mutta mistäpä sen tietää, kuka on määritellyt mikä on luonnollista ja mikä luonnotonta?

[Fugou]

Hiljaa pienessä päässään Wolke kehräsi tyytyväisenä. Se nimittäin oli Dianan kanssa täysin samaa mieltä asiasta. Nartun mielestä oli uskomatonta, miten joku edes kykeni olemaan sen kanssa näin samalla aaltopituudella. Loistavaa, kerta kaikkiaan.
"Olen täysin samaa mieltä", se tokaisi hymyillen. Se itsekin uskoi, että vaikka olennon fyysinen olomuoto katoaisikin, jäisi siitä jokin - toisin sanoen sielu - vaeltamaan maan päälle. Näin ollen saattoi myös ajatella, että jollain tapaa kaikki jäisivät kuitenkin elämään kuoleman jälkeen. Eivät toki fyysisessä muodossa, mutta kuitenkin.

"Minusta on mukava ajatella, että kuolleiden sielut jäävät vaeltamaan maan päälle. Mistäs sitä tietää, jos vaikka edesmenneiden sukulaisten tai ystävien sielut kulkevat vierellä kaiken aikaa", tuo lausahti ja mietti hetken perhettään. Kenties hänenkin isoveljensäkin oli jäänyt kulkemaan hänen vierelleen ja pitämään pikkusisaruksestaan huolta? Vaikkei asia oikeasti niin olisikaan, niin ainakin ajatus moisesta lämmitti nartun mieltä suuresti. Sillä tavoin se pystyisi pitämään veljensä aina lähellään.

[June]

Tuo hymähti. Tosiaankin, tästä se tuntui niin sille kuin jokin olisi kokoajan tämän vierellä. Tukisi vaikeissa tilanteissa, ei antaisi koskaan luovuttaa - tuntui, että jokin turvallinen voima kulkisi aina suden vierellä eikä antaisi luovuttaa. Diana ei oikeastaan ollut kertonut kenellekkään näyistään; tuo oli nähnyt joskus kuolleita sukulaisiaan, ja se jos jokin saattaisi eri henkilöiden mielestä olla karmivaa. Mutta Diana ei vaan osannut ottaa asiaa siltä kannalta; hänen näkökulmansa oli, että nuo hahmot tahtoivat auttaa jotenkin. Ne eivät pystyneet kommunikoida elävien kanssa, tuntui, kuin he olisivat ikään kuin tukahdutettuja, jotka yrittävät kaikkensa sanoa jotakin, mutteivät pysty. Jotkut ovat jopa pitäneet Dianaa näiden takia hullunakin, mutta mitäpäs se tuosta välitti. Jokaisella oli oikeus omaan mielipiteeseensä, vaikka toisten selitykset tämän korviin niin hulluilta ja epätodennäköisiltä vaikuttivatkin.
"Olen ajatellut usein samaa", tuo sanoi sitten ääneen. Jotenkin nartusta tuntui, että nämä olivat kovin samanlaisia tältä kannalta, eikä oikeastaan ihme. Sehän oli totta.