Fire above, ice below.

[Fugou]

Vasta nyt laumaton rottweilernarttu todella tiedosti tapahtuneen - tai lähinnä sen, miten se oli ratkennut. Oli kerta kaikkiaan uskomatonta, että kaksikko oli selvinnyt näin hienosti raivoissaan riehuvasta kissapedosta! Voitonriemuinen hymy kohosi väkisinkin nartun kasvoille selässä polttelevasta kivusta ja raajojen kolotuksesta huolimatta, sitä ei saanut estettyä sitten millään. Jälleen oli tieltä raivattu esteitä periksiantamattomasti, jälleen oltiin yhden kokemuksen verran rikkaampia. Uskomatonta.

Wolke käänsi katseensa rannalla vähän matkan päässä makaavaan Dianaan, joka näytti olevan aivan puhki ja poikki kuten rottweilerkin. Toinen ei ollut säästynyt haavoitta, sillä punasilmän kyljessä komeili kolme melko pahannäköistä viiltoa. Onneksi jäljet eivät kuitenkaan hirveän syviltä näyttäneet, joten tuskin toisella mitään hätää olisi.
"Hienosti taisteltu", Wolke sitten tokaisi toiselle virnistäen väsymykseltään hieman.
"Et näköjään sinäkään säästynyt haavoitta... Ihme että jäimme edes henkiin, kovin moni tuskin on jäänyt eloon taisteltuaan tiikerin kanssa", musta sanoi.

[June]

Narttu virnisti hyväntahtoisesti. Sen erittäin raskaasti kulkeva hengitys alkoi hetki hetkeltä tasaantua, kunnes tuo pystyikin olla normaalisti.
"Ajatella.. en itsekään uskoisi." Susi sanoi ja nousi hieman haparoiden pystyyn. Ilma ei ollut enää hiostava, ei ollenkaan - vaikka tosiaan sellainen se oli ollut alkumetreillä. Pienen tuulen käydessä valoa oli jäljellä enää vähän, kuitenkin nämä näkisivät hyvinkin eteensä.
Susineiti kulki järven reunalle ja kurkisti alas. "Julmaa.." se virnisti ja näki tiikerin; se oli lopettanut miltei kokonaan pyristelynsä ja nyt alkoi hiljalleen upota järven syvyyksiin.

[Fugou]

Rottweiler nyökkäsi toisen sanoille ja loi toiseen tutkiskelevan katseen. Vaikka toinen ei ollut rakenteensa puolesta kovin voimakkaannäköinen, oli toinen taistellut erinomaisesti.
"Onko sinulla paljonkin taistelukokemusta?", narttu tiedusteli toiselta, sillä arveli, että tuskin toinen mikään ihan aloittelijakaan oli - muuten taistelu olisi luultavasti päätynyt aivan toisin. Ainakin Dianalla oli aivot kohdallaan, sillä Wolken täytyi myöntää, ettei se välttämättä itse olisi edes hoksannut ketjun käyttämistä taistelutilanteessa.

Dianan astellessa järven reunalle, päätti Wolkekin tehdä samoin. Se horjui hieman noustessaan, mutta pääsi kuitenkin ylös siitä huolimatta. Narttu kurkisti järveen ja näki tiikerin vajoamassa pohjaan.
"Siellä se perkele nyt tekee kuolemaa", rottweiler naurahti, kääntyen sitten Dianaa kohti.
"Alkaa näköjään tulla hämärää. Mitäs sanot, jäädäänkö tänne vai lähdetäänkö jonnekin muualle? Voisi tietysti hetken aikaa levätä tässä, itse olen ainakin ihan poikki", tuo tokaisi virnistäen.

[June]

Tyttö kuuli takaansa Wolken kysymyksen taistelukokemukseen liittyen ja samalla katsellen järvenpohjaa kohti. "No, onhan minulla menneisyyteni." se tokaisi hymähtäen kunnes käänsi päänsä toiseen. Pieni virnistys pääsi kasvoille, kun tuo näki tiikerin täysin pysähtyneen ja vajonneen pohjalle. Naaras pystyi kuvitella sen suunnattoman tuskan omassa kehossaan, tämä teko oli kyllä erittäin julma - mutta mitäpä tuo susi siitä välittäisi. Tappelu tai tappaminen oli kuin arkipäivää. Piti yrittää selviytyä, jopa tappaa ellei tahtonut tulla itse tapetuksi.
"Voisimme jäädä hetkeksi tänne?" tuo sanahti hymyillen ja ravisteli turkkiansa. Kuu möllötti suurena sirppinä taivaalla ja valaisi kauniisti vedenpinnan ruohikoiden sekä pensaiden kera. Tunnelma oli tämän ympäristönkin takia eritoten mystinen - tuntui että nyt voisi tapahtua mitä tahansa, milloin vain.

[Fugou]

Wolke nyökkäsi toisen sanoille. Suoraa vastausta punasilmä ei ollut antanut, mutta kyllä siitä silti pystyi jotakin päättelemään. Ehkä Diana halusi vielä pitää jonkinlaista etäisyyttä toiseen? Luultavasti se oli ihan fiksua, sillä Wolkekin oli tottunut pitämään muihin etäisyyttä, varsinkin jos oli kyse uusista tuttavuuksista. Ikinä ei tiennyt muiden aikeista, ja narttu oli vahvasti sitä mieltä, että tässä maailmassa saattoi luottaa täysin vain ja ainoastaan itseensä.

"Joo, tehdään näin", narttu tokaisi sitten ja asteli pois järven reunalta, noin parin metrin päähän ruohikkoon makaamaan. Se tutkiskeli katseellaan iltataivasta, jossa kuu loisti kauniina sirppinä miljoonat, timanttien lailla hohtavat tähdet ympärillään. Näky oli sanoinkuvaamattoman kaunis.
"On muuten todella nätti iltataivas tänään", tuo tuumi ääneen. Moiset puheet eivät olleet kovin tyypillisiä rottweilerille, sillä se oli tunnetusti puheissaan usein hieman karski. Harvemmin se näytti narttumaisempaa puolta itsestään puhumalla maiseman kauneudesta tai muusta vastaavasta, mutta tämä ilta näytti olevan poikkeus.
"Oletko muuten asunut koko ikäsi tällä saarella vai oletko tullut jostain muualta?", se päätti sitten udella.

[June]

Narttu ravisteli turkkiaan niin että viimeisimmätkin vesipisarat lensivät kauniiden helmien näköisinä kimallellen maahan ja ympäriinsä. Suden turkki oli pian jo hyvin kuivunutkin, lukuunottamatta pientä märkyyttä päällysturkissa. Kuunvalo taustallaan mustaturkki muistutti miltei vain varjoa, joka seisoi liikkumattomana viininpunaiset silmät kiiluen. Pienesti tuo nosti takapäänsä pystyyn, teki tämän koiraeläimille ominaisen "leikkikumarruksen" tapaisen liikkeen - tosiasiassa tuo vain venytti eturaajojaan. Nousemisen jälkeen narttu asteli eteenpäin ja veti takajalkojaan pari kertaa taakse. Sitten se istahti Wolken luokse ja nuolaisi tassuaan.
Dianakin Wolken lausahduksen jälkeen otti enemmän huomiota tähän kauniiseen ympäristöön. Iltataivas, se oli todella kaunis; jopa tästäkin. Vastaukseksi narttu nyökkäsi hymyillen ja sitten jo kuuli rottweilerin suusta uuden lauseen. Tuo ei mietiskellytkään paljoa kun vastasi.
"Olen syntynyt täällä, tietystihän puhdas menralainen", tuo sanahti mutta lauseesta ei huokunut ollenkaan ylpeyttä. Ei se halunnut ylpeillä mitenkään, kunhan vain mainitsi. Se oikeastaan tuli vahingossa suusta kuin automaattisesti. "Entä sinä?" tuo lisäsi nopeasti perään, tällä tavoin yrittäen välttää sen, ettei Wolke ärsyyntyisi tuon äsköisestä lauseesta. Ei sitä tietänyt toisesta, mutta tätä olisi kieltämättä hieman ärsyttänyt. Hieman vain.

[Fugou]

Vai oli toinen puhdas menralainen. No, itseasiassa Wolke oli arvellutkin niin, olihan toinen susi ja omasi vielä menroilla tyypilliset, punaiset silmätkin. Rottweiler oli kuitenkin halunnut kysyä, sillä eihän sitä koskaan voinut tietää.
"Okei. Ite olen laumaton, en nimittäin halua sotkea tassujani laumojen välisiin riitoihin. Helpompaa, kun ei tarvitse asettua kummallekaan puolelle", Wolke sanoi. Sen lisäksi, ettei se halunnut olla mukana vihanpidossa, se oli sitä mieltä, ettei se lauman turvaa kaivannut. Se oli pärjännyt tähän asti yksin, joten miksei pärjäisi tulevaisuudessakin?

Dianan esittäessä kysymyksen, Wolke hymähti hieman. Sen menneisyys ei ollut kovin ruusuinen, olihan se menettänyt perheensä, ja menneisyyden miettiminen sai sen usein melko synkäksi - sitä se ei kuitenkaan toiselle eleillään tai ilmeillään näyttänyt, koska oli oppinut salaamaan tunteensa muiden katseilta.
"En ole kotoisin täältä. Synnyin Saksassa, mutta jouduin pentuna meren aaltoihin ja päädyin tänne", se kertoi. Enempää toisen ei tarvitsisi kuulla, sillä vaikka Wolke ei perheen menettämistä salaisuutena pitänytkään, oli sen mielestä parempi säästää sellaisten asioiden kertominen syvempiin ystävyyssuhteisiin.
"Elämä täällä on ollut aika lailla erilaista kuin mantereella, mutta kyllä tännekin on kerennyt sopeutua", narttu totesi.

[June]

Pientä helpotustaan näyttämättä tuo nyökkäsi Wolkelle. Susineiti arveli, että toisen menneisyys voisi olla raskasta kerrottavaakin, jotenka Diana päättikin vaan puhua muusta. Se viimeisen kerran puhdisti vasemman etutassunsa, kunnes pienin asteittain siirtyi makuuasentoon, erittäin varovaisesti. Kylkien liikuttaminen kirpaisi ikävästi kolmea viiltohaavaa, mutta onneksi tuo nyt selvisi siihen aloilleen.

Pienesti tuo mietti rottweilerin sanoja. Kuulemansa mukaan Wolke oli syntynyt Saksassa: mutta Dianalla ei ollut hajuakaan missä päin mikään toinen maa tällä maapallolla oli. Se kyllä tiesi eri maita, mutta oli eri asia, tiesikö se missä päin maata ne olivat. Ihmeellisesti toisen ulkonäöstä tuo oli kuitenkin mielessään heittänyt pieniä arvauksia, että Saksa ei olisi paahtavan kuuma, muttei myöskään jäätävän kylmä maa - ehkä jotakin siltä väliltä.
"Minä en ole koskaan käynyt ulkomailla", tuo toisen tokaisuun lausahti ja käänsi katsettaan kuuta kohti.

[Fugou]

Narttu hymähti toisen todetessa, ettei ollut koskaan käynyt ulkomailla. Tosiaan, monet tällä saarella eivät olleet muualla käyneet, eivätkä tietäneet, millaista elämä muualla oli. Toisaalta se oli ehkä ihan hyväkin, sillä maailma oli julma paikka. Olihan se sitä täälläkin, mutta täällä ei sentään ollut ihmisiä tuhoamassa luontoa ja saastuttamassa vesiä.
"No, ei elämä loppujenlopuksi kovin ihmeellistä Saksassakaan ollut. Tämä on ainakin siinä suhteessa parempi paikka, ettei täällä ole ihmisiä. Niistä on vain harmia", tuo lausahti ja jäi hetkeksi miettimään ihmisiä, joihin oli Saksassa aikoinaan törmännyt. Ne jos mitkä olivat omituisia otuksia.

Hetken pohdiskeltuaan myös Wolke käänsi katseensa kuuta kohti, tarkkaillen ainoalla silmällään sen hopeista hohdetta. Rottweilerista oli mukavaa välillä rentoutua tällä tapaa, sillä sitä se harvemmin teki. Niinpä pienikin levähdystuokio tuntui luksukselta.
"Oletko ajatellut elää koko ikäsi tällä saarella?", tuo kysäisi sitten hiljaisuuden päätteeksi, kääntäen katseensa takaisin toveriinsa.

[June]

Ihmiset. Niistä kaksijalkaisista eläimistä Diana oli kuullut paljon. Enimmäkseen pahaa; mutta kukapa olisi täydellinen. Näistä kuulemistaan asioista se oli siltikin joka lajista sitä mieltä, että yhden - tai vaikka usemmankin ihmisen teko ei tarkoita, että kaikki olisivat. Se tuntuikin hieman mahdottomalta, mutta tahtoihan susi tietysti niin uskoa. Oli se kuullut myös, että harvat - mutta silti ihmiset - olivat tehneet hyvääkin eläimille. Niille oli kuulemma ihan omia "lääkäreitäkin", niitä ruokittiin, mutta toisaalta susi piti parempana pysytellä täällä varmuuden vuoksi. Villin elämä tuntui paremmalle kuin vankeudessa olevan.
Hetken päästä Wolken suusta kuului kysymys. Pienesti tuo pohti. Vastaus oli jo oikeastaan selvä: Dianan ei ollut seikkailunhenkinen, sen ei tarvitsisi tietää ulkomaailmasta, sillä tällä saarella oli jo kaikkea tarpeeksi.
"En ole ajatellut, että menisin ulkomaille koskaan. Luulenpa, että jäisin tänne loppuiäkseni." narttu puhui ja samalla silmäili kaunista taivasta. Jonkinlainen kimalteleva hyönteinen lensi juuri suden kuonon edestä, jota yritti kerran kissan tapaisesti taltuttaa etutassullaan. Pienen huitaisun jälkeen antoi olla ja laski pään tassujen päälle.

// Lyhyttä tulee 8<