Fly with me [Fujj 8D]

[Tika]

[Ignore the title x) Eli Hissukkaa tänne Dienin kanssa ]

Syren Soréyënel

Päivä oli kylmä, oli alkutalvi. Aurinko paistoi kirkkaasti, mutta ei kuitenkaan huomattavasti lämmittänyt. Taivas oli hohtavan sininen, ilman yhtäkään pilven haituvaa. Alhaalla saarella lunta oli vain paikoin, mutta täällä ylhäällä vuoristossa oli jo melkoiset kinokset puhtaan valkoista puuterilunta, joka oli monin paikoin koskematonta. Paitsi yhdestä kohtaa, jossa kulki helminauhan tapainen jalanjälkien vana.
Tuo vana johti tulevan kidojen alfan, Syrenin luo.
Syren oli tullut tänne muistamaan äitiään ja siskoaan. Se tiesi kyllä, että vuoriston alue ei ollut mitenkään nuorille sopiva paikka, mutta toisaalta, se oli elänyt koko pienen elämänsä saarella, ja osasi kulkea myös vuoristossa. Tai niin se ainakin uskotteli itselleen. Ja sitäpaitsi, kuka tätä nyt edes olisi kieltämässä. Ei kukaan, niinpä niin.
'Äiti, auta minua kasvamaan kunnolla isoksi. Haluan olla hyvä alfa Kidoille kun aikani tulee, ja suojella laumaani ikävyyksiltä...', ajatteli koirasusi ja katseli kaihoisasti taivaalle tuulen pöllytessä ympärillä ja kuljetellessa kevyttä lunta pitkin vuoristoa. Neito huokaisi.

[Hiswa]

Harmaa koirasusi tallusteli lumessa. Tuo oli tänään erityisen hyvällä tuulella, sillä ilma sattui olemaan kaunis ja lumi toi mukavaa raikkautta saaren muuten niin lämpimään ilmastoon. Uros hönkäisi testatakseen kuinka kylmä oli, mutta höyryä muodostui vain pieni määrä, ennen kuin se haihtui saman tien. Ei siis kovin kylmää.
Dien hyppäsi tielle tulleen, hieman suuremman kiven ylitse sirosti ja jatkoi kevyttä hölkkäänsä. Se katseli ympärilleen kiinnostuneena, tuo ei ollut vielä ehtinyt nähdä yhtään talvea tällä saarella. Kaikki näytti jo nyt niin erilaiselta, vaikka lunta olikin saarella vähemmän kuin saksassa aina normaalisti. Uros jolkotteli ympäriinsä, katsoen maisemia ja pysähtyi sitten haukkomaan henkeään lähelle erästä erityisen äkkiä ilmaantuvaa jyrkännettä.
Juuri silloin tuo huomasi liikettä silmäkulmassaan. Vaaleanruskea, ilmeisen pienikokoinen koiraeläin, pentu kenties, seisoi hieman kauempana kaihoisasti taivaalle katsoen. Kuin odottaen näkevänsä jotain, Dien käänsi katseensa taivaalle, kunnes tajusi että toinen oli luultavasti vain mietteissään, ja taivaalle odottavasti tuijottaminen näyttäisi kenestä ulkopuolisesta tahansa erittäin tyhmältä. Uros tukahdutti naurunpoikasen.
"Hei sinä siellä!", Dien huudahti ja odotti toisen reaktiota.

[Tika]

Susikoira hätkähti mietteistään kuullessaan huudahduksen melko läheltä. Koirasusi laski katseensa ja huomasikin tummansävyisen koiraeläimen saapuneen sen seuraksi tänne ylös. Nuori kallisti päätään ja asteli lähemmäs toista.
"Hei vain sinullekin", sanoi narttu virnistäen. Se mittaili toista katseellaan. Mahdollisesti menra, mutta eihän sitä koskaan voinut olla varma. Eikai sillä niin paljon väliä edes ollut, kun toinen kuitenkin oli tervehtinyt iloisesti.
"Minä olen Syren", totesi kidolainen ja loi vielä haikean katseen taivaalle, ennenkuin kiinnitti kaiken huomionsa toiseen ja tuon reaktioihin.

[Hiswa]

Dien virnisti toisen ystävälliselle sävylle, ja askelsi varovasti lähemmäs, kiertäen kallionkielekkeen hieman kauempaa. Toinen näytti ulkonäönsä puolesta Kidolta, mutta.. Eipä siitä voinut olla varma.
"Nimeni on Schwarz Diener", tuo sanoi ja tutkiskeli hetken toista katseellaan. Syren. Susikoira oli aivan varma että oli kuullut tuon nimen jossain... No, jos se oli jotain tärkeää, kyllä hän sen vielä joskus muistaisi, tuo päätteli ja kiinnitti sitten taas huomionsa takaisin nuorempaan susikoiraan, joka tuijotti häntä odottavasti. "Ahm, voit kutsua Dieniksi", uros virnisti, luullen että toisen tuijottaminen oli reaktio uroksen pitkään ja vaikeaan nimeen.

[Tika]

"Ahaa, Dien siis", sanoi susikoira reippaasti ja hymyili iloisesti. Neito oli mainiolla tuulella, ja halusi levittää iloa muillekin.
"Mikäs sinut tänne vuorille lennätti?" kysyi kido huolettomasti ja kallisti hiukan päätään. Kylmähkö viima pörrötti tämän turkkia, mutta neito ei siitä välittänyt, vaan jätti koko asian omaan arvoonsa. Turha sitä olisi huolia sellaisesta asiasta, jolle ei voinut mitään. Kuten säästä. Niinpä niin.
"Minä tulin tänne... mm... kunnioittamaan äitini ja siskoni muistoa", jatkoi tämä, ettei toisen tarvitsisi kysyä erikseen. Sama olisi kertoa suoraan ja kerralla. Tyttöä ei lainkaan vaivannut myöntää tuntemattomalle, että sen äiti ja sisko olivat kuolleita. Siltä puuttui hiukan varovaisuutta, mutta minkäs teet.

[Hiswa]

Uros luimisti korviaan. Toisella ei ollutkaan sitten mielessä mikään maisemavisiitti. "Ai, olen pahoillani", Dien otti osaa hieman kaukainen ilme kasvoillaan. Nartun maininta tuon äidistä ja siskosta kiellekkeen äärellä tuntui aivan siltä kuin jokin suurempi voima yrittäisi napautella uroksen aivonystyröitä liikkeelle. Miten tämä kaikki kuulosti jotenkin niin etäisesti tutulta? Ei se vain nyt mitenkään tullut mieleen.
Dien mietti hetken ja vastasi sitten hieman iloisemmin, "No, minä nyt vain satuin olemaan aamulla aika hyvällä tuulella ja teki mieli katsella miltä saarelle laskeutunut ohut lumipeite nättäisi täältä ylhäältä käsin", tuo hymyili ja loi taas katseensa horisonttiin.

[Tika]

Susikoira ei oikeastaan ollut halunnut vaivaannuttaa toista puheillaan. No, toisaalta, ei toinen nyt niin ahdistuneelta edes vaikuttanut, joten ihan sama kai se oli.
"Ei mitään", vastasi nuori siis rennosti ja heilautti korviaan.
"Mm, se onkin hyvä syy tulla tänne. Vaikka täällähän on kyllä aika vaarallista", sanoi neiti hiukan huolissaan. Toinen ei ehkä ollut tottunut liikkumaan täällä, mitä jos tuo loukkaantuisi? Mutta olihan tuo jo aikuinen otus. Eiköhän se pärjäisi kun kerran Syren itsekin pärjäsi. Niinpä niin.
"Minusta lumi on kaunista", sanoi susikoira sitten. Sarjassamme "ei-järkevät-täysin-tyhjänpäiväiset-kommentit". Syren ei oikeastaan välittänyt siitä, että saattoi kuulostaa vähän tyhmältä.

[Hiswa]

Dienin katse kiinnittyi pitkään pudotukseen kallion reunalta. Tuo nielaisi, ja nyökkäsi päätään merkiksi että oli aivan samaa mieltä vuoriston vaarallisuudesta. Tuosta tippuminen ei nimittäin varmaan ollut ihan mikään tuskaton kuolema. Ensin jokainen luu ruumiissasi katkeaisi, selkärankaa myöten. Sitten...
Nartun äkkinäinen kommentti lumen kauneudesta hätkäytti uroksen tuon pelottavista mietteistä. Uros värisi, mutta ei kylmästä. Jotenkin hän arvasi miten toisen äiti ja sisko olivat kuolleet.
"Niin, on se kaunista, ja mukavaa", Dien sanoi ja virnisti. "Niin kauan kunnes se sulaa turkillesi!", tuo naurahti.

[Tika]

Syren virnisti toisen kommentille. Se huomasi, että toinen ei ehkä tuntenut oloaan kovin mukavaksi täällä jyrkänteellä, mutta päätti kuitenkin jättää asian omaan arvoonsa. Jos tuo haluaisi muualle niin kai se sanoisi niin ja menisi muualle. Toivoa sopi ainakin.
"Minä olen aina pitänyt lumesta... Harmi kun täällä on sitä vain vähän", sanoi neito toiselle puoliajatuksissaan. Jostain kuului tippuvan veden ääni, ja susikoiran harhaileva mieli tarrasi siihen hetkeksi, ennenkuin tämä kiinnitti taas ajatuksensa seuralaiseensa.

[Lyhytt xP Hei oisko kiva jos keksittäis jotain toimintaa tähän peliin, joku lumivyöry tai jotain kivaa XD Sais vähä säpinää >8)]

[Hiswa]

[[ No jaa, en nyt tiedä lumivyörystä. Ei siellä niin paljon lunta ole.. Mutta kivivyöry? ]]

Uros nyökytteli toiselle. Hänkin itse henkilökohtaisesti oli aina tietyllä tasolla nauttinut lumesta, sillä uroksen kotipaikassa satoi hyvin paljon lunta talvella. Dien kuunteli tarkkaavaisena ympäristöään. Oli aika hiljaista, jos ei laskettu koirakaksikon hengityksen ääntä tai veden tippuvaa, hypnotisoivaa blop blop blop-ääntä. Uros haukotteli makeasti ja venytteli.
"Haluaisitko kävellä kanssani?", tuo sanoi ottaen muutaman askeleen kohti kivikkoista rinnettä joka vei yhä ylemmäs vuoristoon.