Kido :: Lampi :: McRomu 83

[Fänkki]

Aurinko oli juuri laskenut. Taivas ei enää edes punertanut, kuin aivan vähän horisontista, jota oli vaikea erottaa kaikkien puiden ja rämeiden läpi. Metsä oli hiljainen ja viileys hiipi joka kolkkaan. Samoin hiljaisuus. Aavemainen sellainen.
Kosteus oli pakaantunut sumuksi, joka sai metsän vielä aavemaisemmaksi.
Mutta suurinkaan kummitusjuttu ei ollut kyllin suuri pelottamaan tätä urosta, joka asteli raskain askelin metsässä. Suuntaa ei ollut, eikä päämäärääkään, mutta se ei tällä hetkellä painanut suden mieltä. Uros ulvoi hiukan, eikä malttanut odottaa yötä. Hän vaistosi, että oli tulossa täysikuu.
Metallinen, ja muutenkin viileän oloinen vihreäsilmä otti innostuksesta pari loikkaa, niin että tanner tömisi. Muilla tavoin herra ei näyttänyt iloisuuttaan. Ajatukset katkesivat, ja pää löi tyhjää, kun ruskeakirsu sai silmiensä eteen mahtavan lätäkön, jota lammeksi kutsuttiin. Kiiltävä turkki värähti, ja kido ryntäsi veden ääreen, ja vilkaisi omaa peilikuvaansa. Parta tupsu pörröttyi hieman tuulessa, jonka jälkeen Väinö nosti päätään, ja katsoi taivaalle, ja kun hän pinnisti näköelimensä äärimmilleen, havaitsi susi punertavan taivaanrannan. Kaanista.

[mcromu]

Santeri
Pieni valkea pallero oli onnistunut löytämään tiensä oman laumansa alueelle. Kauai n se oli vienytkin, poju oli helpottunut ja huokaisi nähdessään vihdoin laumansa lammen. 'Vihdoinkin' Santeri tokaisi mielessään ja poju ravasi innoissaan lampea päin. Victiman tapaaminen oli ollut hauskaa, mutta jano oli päässyt yllättämään ja lammelle päinhän sitä oli poika lähtenyt.
Sitten Santeri pysähtyi, kuin seinään. Lammen äärellä oli jo joku. Suoraan Santun edessä oli tummahko hahmo, ainakin Santerin mielestä. Kido katsoi toista hetken arvioivasti. Toinen oli iso, oikeastaan valtava nuoremman silmissä. Tribaalimainen kuvio selässä pisti ensiksi silmään, ja sitten punainen väri yläselän tuuheammassa turkissa. Isompi oli varmaan jo huomannut Santerin, kukapa ei huomaisi, jos tämä takana sattuisi olemaan.
"Hei setä?" Santeri aloitti. "Ollaanko me samaa maata?" Santeri toivoi toisen vastaavan kyllä, sillä Menrat osasivat olla erittäin ilkeitä Kidoja, miksei toisiaankin kohtaan.

[Fänkki]

Susi murahti laiskasti, ja kääntyi hitaasti pentuun päin. Pieni vilkaisu riitta saamaan Väinön huvittuneelle tuulelle.
"Terve nappula," uros tuhahti ja tutki vihreillä silmillään pientä penikkaa. Kido naurahti karheasti, ja huokaisi.
"Voi poika, eiköhän me olla ihan Kidoja kumapainenkin," harmaa sanoi ja istuutui, että näyttäisi pienemmältä. Noh, eihän istuminun paljon suurta sutta pienentänyt, mutta kai se saisi toisen olon mukavemmaksi, kun e itarvinnut puhua pilville.
"No... Kukas sinä olet?" Väinö kysyi. Tämä ei ollut kovin hyvä pentujen kanssa, mutta kai se taito oli hyvä osata. Vaikka kido ei juuri lainkaan edes pitänyt pennuista. Niille piti puhua nätisti ja niistä piti pitää huolta. Huolenpitoa kaipaavia rääjyviä palleroita. Tosin tuo vaalea kidolainen ei vaikuttanut pieneltä pallerolta, joka tarvitsisi ainaista holhousta.

[mcromu]

Santeri vähän loukkaantui nappula kommentista, mutta ei viitsinyt sanoa vastaan. Eivät kaikki Kidon laumalaiset puhtoisia pulmusiakaan olleet, joten poika piti varansa tuon ison seurassa.
"No hyvä, että olemme, sillä muuten olisin höyhentänyt sinut alta aika yksikön." Santeri sanoi ja otti pari askelta toista päin. Toinen oli vähän pelottava, ehkä suuri koko teki sen, mutta Santeri päätti, että ei sitä pelottaisi. Samaa laumaahan sitä oltiin, ei toisella ollut mitään syytä hyökätä pojan kimppuun.
"Minun nimeni on Santeri." Nuori sanoi selkeästi ja kuuluvasti, että iso varmasti kuuli sen. Tai sitten nuorilla oli vain sellainen taipumus saada äänensä kuuluville.
"Mutta mikä sinun nimesi on. Pakko kertoa, koska kerroin omani." Santeri selitti ja odotti toisen vastaavan. Olikohan toisella samantapainen hieno nimi kuin Victimalla tai jotain sen tyylistä.

[Fänkki]

Väinö puisteli päätään.
"Sinäkö? Varokkin sanojasi, tai liiskaan pääs," uros uhitteli, mutta ei tietenkään tarkoittanut sanojaan.
Taas tuli yksi asia lisää listaan, johon oli listattu syyt miksi kakarat olivat ärsyttäviä. Aina niin näsäviisaitai ja... lapsellisia.
"Olen Väinö-Valtteri, mutta voit kutsua minua Väinöksi," kido tokaisi Santerille, joka vaikutti hyvin normaalilta kakaralta. Omatoiminen ja reipas toinen näemmä oli, joka oli vain plussaa.
"No Santeri, mites sinä olet tänne eksynyt?" harmaa kysyi pennulta. Olisi mukava pitää pientä keskustelua yllä, ettei tilanne alkaisi vaikuttaa epämukavalta. Ja olihan vaaleakin omalla tavalla niin kohtelias, että olisi hölmöä olla vain tuppisuuna.

[mcromu]

Santeri olikin odottanut tuollaista vastausta tuolta ukkelilta.
"Minä liiskaisin sinut ekana." Santeri sanoi toiselle hymyillen, äänensävyssä ei ollut mitään uhkaavaa. Toisen nimi oli ihan erilainen, kuin mitä Santeri oli kuvitellut. Jotakin samaa sävyä siinä oli kuin Santerillakin, mutta silti.
"Väinö-Valtteri vai.." Poika sulatteli hetken nimeä ja nyökkäsi sitten toiselle. Santeri uskaltautui reippain askelin lähemmäs Väinöä istuen toisen viereen (tosin metrin päähän)
"Lammelle tulin ihan tarkoituksella, saarella olen elänyt koko elämäni." Santeri vastasi ja katsoi toisen kasvoja, takaa sitä ei ollut nähnyt kunnolla.
"Entä sinä? Miten itse olet päätynyt tänne?" Poika kysyi ja tuijotti toista pää kallellaan.

[Fänkki]

Enää uros ei jaksanut kommentoida toisen pukarimaisuutta, kun ei pentu näyttänyt edes olevansa tosissaan.
"Noh, minä elin ennen susilaumassa kaukana täältä... Olisin nyt johtaja, jos en olisi lähtenyt laumastani," uros sanoi, ja mielessään kirosi isänsä alimpaan helvettiin. Tosin pennulle ei kannattanut ärräpäitä sanoa. Oppisi vielä huonoja tapoja, hyi hyi.
Ilta viileni koko ajan huomattavasti, ja pian harmaa tunsi vilun väreitä.
'Tulisipa kuu jo esiin...' uros ajatteli ja loi kaipaavan katseen taivalle, joka oli muuttumassa tumman uhkaavan siniseksi.

[mcromu]

Santeri kuunteli tarkkaavaisesti ja virnisti toiselle.
"Miksi sinä sitten lähdit, jos olisit voinut saada jopa johtajan tittelin? Minä ainakin olisin alkanut johtajaksi." Santeri sanoi ja katsoi Väinöä ihailevasti. Väinö-Valtteri on varmaan todella mahtava ja vahva, jos tästä kerran oli melkein johtaja tullut. Santerikin huomasi ilman kylmeneen ja tämä katsoi hetken lampea. Vesi ei värähtänytkään ja sen pinta näytti peilimäiseltä. Santtu vilkaisi nopsaa omaa kuvaansa lammesta, mutta sitten kiinnitti katseensa taas Väinöön, joka puolestaan oli kiinnittänyt katseensa taivaalle. Poikakin yritti havaita, mitä isompi katsoi, mutta ei löytänyt mitään katsottavaa. Tummaa taivasta vasten näkyi pieniä kirkkaita tähtiä pilvien välistä.
"Mitä katsot?" Santeri sitten päätyi kysymään, kun mitään sen kiinnostavampaa ei taivaalta itse onnistunut löytämään.

[Fänkki]

Väinö ravisteli turkkiaan.
"Siellä on muutama juttu... Jotka eivät oikein vastanneet omaa kuvaani, jos ymmärrät," susi sanoi, ja vasta jälkeen päin ajatteli, että pentu oli turhan pieni tajuamaan tälläisiä asioita. Harmaa vilkaisi vielä kerran taivaalle, ja huokaisi, kun pilvet alkoivat verhota taivasta ja tähtiä taakseen.
"Odottelen kuuta," kido vastasi Santerille, ja vilkaisi sitten pentua ovelasti.
"Osaattekos te koirat ulvoa?" uros kysyi, ja ulvoi itse sitten kovaa, pitkään ja hartaasti. Toivottavasti toinen ei hätkähtänyt.
Pian Väinö lopetti.
"Sun vuki," goljatti tokaisi ja tönäisi leikkisästi toista tassullaan. #Sori hittaus...#
Harmaa käänsi katseensa vielä kerran järven kirkkaaseen veteen.

[mcromu]

#Eipä tuo mitään.#

Santeri ei oikein ymmärtänyt, mitä toinen tarkoitti. Mitä juttuja? Mikseivät vastanneet muka? Sehän oli juuri, kuten Väinö oli miettinyt, että Santeri oli vielä vähän pieni tajuamaan aikuisten maailmasta hölkäsen pöläystä.
"Ai kuuta vai.." Santeri tokaisi ja vilkuili taivaalle, kunnes kohtasi Väinön ovelan katseen. Toisen ilme oli oikeastaan aika karmiva.
"Ulvoa? Enhän minä ole kosk.." Santeri oli vastaamassa, kun sai Väinöltä sitten havainto esityksen kyseisestä aiheesta. Ulvonta kuulosti pojan mielestä mahtavalta, ja herätti pientä kunnioitusta isompaa kohtaan. Santeri tunsi pienen tönäisyn ja katsoi toista hämillään.
"Ai minäkö?" Kido katsoi toista, mutta sitten kurtisti kulmiaan ja virnisti. Poika päätti yrittää ja nosti päänsä ylös avaten suunsa, mutta ääni ei kuulostanut oikein kovin mahtavalta, tai kunnioitusta herättävältä. Ääni oli epävireinen ja jäykän oloinen. Pian Santerikin tajusi, että sen "ulvonta" kuulosti hirveältä ja tämä lopetti.
"En minä osaa. Sinä olet parempi tässä kuin minä." Poika sanoi vähän pettyneenä itseensä.