Post by Vartijaton on Mar 8, 2011 21:41:14 GMT 2
Nimi: Acerbus Fides (latinasta suomeksi -> synkkä lupaus)
Kutsutaan: Yleensä Acerbus
Ikä: n. 3 vuotias (ihmisissä 28-30)
Laji/rotu: Susi / Kalliovuortensusi
Sukupuoli: Uros
Lauma: Laumaton
Kuva ilman harjaa.
Ulkonäkö:
80 cm / 50 kg
Acerbus on melko kookas kalliovuortensusi, jota ei ole täyteen pumpatuilla lihaksilla pilattu, vaikka voimaa löytyykin tarpeen tullen aivan riittävästi. Muuten uros on sangen kaunisrakenteinen hyvin muodostuneella luustolla ja lihaksistolla. Tuon turkki on puolipitkää, melkoisen karheaa. Paikoittain, kuten kasvoissa ja jaloissa turkki on lyhyttä, vain sentin tai kahden pituista, kun normaalistikin, kun taas pisimmillään, hännässä ja kauluksessa turkin pituus saattaa yltää jopa pariin kymmeneen senttiin. Acerbus ei ole mikään kukkakeppi, tai edes siro, vaan jykevä maskuliininen uros. Pää on kovera, posket ovat voimakkaasti pyöreähköt, erottuen selvästi. Leuat ovat vahvat, korvat asettuneena oikeille kohdille päälaelle, vaikka ovatkin hieman suurehkot. Kaula on paksuhko, selkä hieman pitkä, leveähkö ja voimakas. Jalat ovat myös melko voimakkaat ja hieman paksut. Häntä on hieman normaalia pidempi ja tuuheampi.
Uroksen väritys ei ole mitenkään vaikea, vaan kolmen värin keskinen järjestelmällinen sekamelska. Ylimmäinen kerros on musta. Se rajaa korvat, otsan, niskan, selän ja hännän päällys osan, kuten myös osan lapaa sekä lonkkaa. Seuraavaksi tulee hopeisensävyinen harmaa, joka peittoaa loput suden kehosta, kunnes kuvaan astelee valkoinen. Valkea väri peittää alleen suurimman osan kasvoista. Otsalta lähtee symmetrisesti kuvointi alaspäin, silmien sisäreuloille asti. Silmien ulkokulmista lähtee poskille kolmihaaraiset piikit, valuen sieltä kuonoa kohden, peittäen alleen kuonon yläosan, jättäen alaleuan harmaaksi. Rintakehää pitkin vatsaan, hieman kyljille ja hännän alle. Aivan tähän ei kuitenkaan Acerbuksen väritys rajoitu, sillä jokaisessa jalassa on viisi mustaa raitaa, jotka näkyvät vain edestä ja sivuilta. Myös kuonon päällä on kolme mustaa raitaa. Itse kirsu on musta ja mantelin muotoiset susimaiset silmät kirkkaat, hieman jäätävän siniset. Uroksen polkuanturat ovat hieman persikkaan viittaavat, ihon väriset. Harjakruunu on yönsininen, pienellä violetilla vivahteella. Etuharja on leukaan asti ulottuva, rosoinen, valmiina peittämään silmät aina tarpeen tullen. Niskasta kuitenkin harjas muuttuu lyhyemmäksi ja nousee pystyyn irokeesiksi, kiemurrellen säkään asti, paikoittain hieman pidemmäksi kasvaneena, jolloin harja on taittunut kaulan myötäiseksi.
Luonne:
Acerbus on kisaileva, leikkisä ja toisinaan jopa ärsyttävyyteen asti elämän iloa pursuava hukka. Hän on haastamassa lähes jokaisen vastaantulijan johonkin pieneen leikkimieliseen kisailuun, oli kyse sitten saalistuksesta ja naljailusta. Toisinaan Tuo saattaakin jättää leikin kesken huomatessaan olevansa häviöllä tai huomion kiinnittyessä tiukasti uuteen juttuun. Acerbuksen mielenkiinto ei pysy yhdessä asiassa kovinkaan kauaa, jonka vuoksi hän ei yhtä ja samaa naamaakaan jaksa kovin kauaa jaksa katsella, ellei toisesta löydy jokin erikoinen, massasta poikkeava piirre, joka vetää tätä puoleensa. Laumaton ei niinkään välitä onko toisen turkki musta vai valkea vai virtaako suonissa suden vai koiran veri, vaan siitä, miten toinen käyttäytyy häntä ja muita kohtaan. Pentuna oli Acerbus kapinoiva, jyrkkä ja ikäisekseen kypsä, ehkäpä sen vuoksi uros koettaakin ottaa nyt elämäänsä takaisin ja nauttia kaikesta eri tavalla, ottaa näkökulmaa maailmaan.
Oikeudenmukaisuutta säteilevänä uros pyrkii puollustamaan heikompia, vahvemman käydessä kimppuun. Minään sankarina ei kuitenkaan Acerbusta voida missään nimessä pitää. Oikeudenmukaisuudellakin on uroksen päässä selvä raja, sillä jos hän sattuu olemaan itse huonolla tuulella, syystä tai toisesta, ei voisi herra enää vähempää kiinnostaa jos joku huutaa vieressä apua. Tuolle kärsivällisyys on sangen vieras käsite, sillä hänestä mikään ei ole sen raivostuttavampaa kuin se, ettei joku tajua hänelle päivän selvää asiaa tai inttää itsesäälissään jotain. Inttäminen on oikeastaan kirosana Acerbuksen sanavarastossa. Uros ei missään nimessä lupaa juuri koskaan yhtään mitään, ei edes pienintä asiaa, ellei voi olla sata prosenttisen varma siitä että pystyy lupauksensa pitämään. Petosta Acerbus vihaa, eikä hän halua itse olla petturi, sen vuoksi hän ei sitoudu mihinkään ellei ole äärimmäinen pakkotilanne. Hän ei jakele luottamustaan jokaiselle vastaantulijalle, selostan elämän tarinaansa kuin mitäkin satua.
Vaikka hukka onkin sangen avoin ja juttuaa mieluusti vastaantulijoiden kanssa arkipäiväisistä asioista, heitellen smalltalkia sekaan, ei tuo avautu laisinkaan itselleen tärkeistä ja aroista aiheista, sillä ei tahdo antaa kenellekään asemaa lyödä tai satuttaa, vahingossakaan. Vastapainoksi ei hänkään utele toisten asioita, ellei toinen sitä varsinaisesti kerjää tai eteen oikeen astele jotain, mitä Acerbus tahtoo välttämättä tietää. Tällöinkään hän ei ehkä kysy suoraan, vaan pienen mutkan kautta, hienovaraisesti. Koska susi ei jaksa katsella samoja naamoja päivästä toiseen, eikä viihtyä tuttujen kasvojen edessä kauakaan, on tuo oppinut vaeltajaksi. Hän rullailee ympäriinsä saarta toivoen löytävänsä jotain mieleenpainuvaa, uusia tuttavia. Acerbuksella on ollut aina huono tapa käyttää sosiaalista verkostoaan hyväksi monessakin asiassa. Hän tietää monia ainakin nimeltä ja pinteeseen joutuessaan pystyy sen vuoksi puhumaan itsensä pakoon.
Uroksen puhetapa on normaali, massasta erottumaton. Acerbukselle on lähes sama, erottuuko hän muista vai ei, hänelle on tärkeintä, että jokainen on omaitsensä ja aito. Sieluttomat, kliseiset, pääpahista esittävät tylsimykset joutuvat hänen edessään oitis mustalle listalle, koska hän on lopen kyllästynyt sen tapaisiin elukoihin, sama koskee aina ja ikuisesti kilttejä, rehtejä hyväntekijöitä, jotka eivät tunnu omistavan omaa elämää laisinkaan, kuin toisten jaloissa matelun. Acerbuksella ei ole mitään vaikeutta kunnioittaa toisia, toisten on vain ansaittava se jollain tavalla. On todistettava, aitoutensa, mitä hukka kaikkein eniten jokaisessa arvostaa. Oli kaveri joka tapauksessa, minkälainen tahansa, kestää Acerbus toisen seuraa johonkin, tiettyyn pisteeseen asti. Riitelemään hän ei jaksa alentua juurikaan missään tapauksessa ja varsinaiseen veret nenästä -tappeluun uros alistuu sitäkin harvemmin. Hänestä on tärkeämpää säilyttää oma arvokkuutensa, kääntää selkä ja lähteä pois, jättää toinen näyttämään yksin typerältä.
Acerbus, vaikka kaikessa monimutkaisuudessaan onkin rauhaa rakastava ja kisaileva, hyvää maailmankuvaa edustava hukka, ei tuo voi sietää häviämistä, Sen vuoksi uros ennemmin luovuttaa, lähtee pois, kuin tulee murskatuksi fyysisesti, saati henkisesti. Lapsirakkaana voidaan Acerbusta helposti pitää, sillä tuo viettää mieluusti aikaansa lastenvahtina, kertoillen luomiaan tarinoita, joissa saattaa olla enemmän totuuksia takana kuin monet osaavatkaan arvata. Kokonaisuudessaan Acerbus on sangen hyväntahtoinen, leikkisä ja elämän aitoutta etsivä susi, jonka elämänhalu ei tyydyty väkivallan tai ylimaallisen kiltteyden avulla.
Menneisyys:
Acerbus syntyi Inu Shiman saarella kahden veljensä kanssa. Isää heillä ei ollut koskaan elämänsä aikana. Pienestä pitäen Acerbus oli vakava, jopa masentuneen oloinen. Hän ei kuluttanut aikaansa leikkien muiden pentujen kanssa, vaan samoili mieluummin itsekseen, pohdiskeli ja koetti kovasti kasvaa aikuiseksi, jotta voisi olla enemmän avuksi äidilleen, jolta oli harmaakaihin vuoksi näkö viety. Koittihan sekin päivä, kun uros kasvoi yksi vuotiaaksi, omasta mielestään tarpeeksi aikuiseksi. Välittömästi tuo alkoi saalistaa yksin kaikille, pitää väkipakolla huolta muista, vaikka aina hänen apuaan ei tarvittukaan.
Äiti laihtui ja laihtui, vaikka kuin Acerbus koetti pitää huolta.
Mitään ei ollut tehtävissä, vaan äiti menehtyi.
Acerbus murtui ja muuttui entistäkin masentuneemmaksi. Hän ei kiinnostunut enää edes veljiensäkään seurasta, ei tervehtinyt vastaantulijoita. Oli vain ja murehti. Lopulta veljet eivät enää jaksaneet toisen jossittelua. "Jos olisin yrittänyt kovemmin, olisi hän vielä hengissä", "jos olisin etsinyt parempaa ruokaa, hän olisi vielä kanssamme". Veljet menivät yksissä tuumin juttelemaan vanhimmalle, sanoivat niin suoraan kuin asian voi ilmaista. "Emme jaksa enää tuota turhaa haihattelua, olet aina koettanut olla paras, aina yrittänyt olla täydellinen. Hellitä jo, opettele nauttimaan elämästä." Silloin Acerbus suorastaan raivostui. Hän lähti pois veljiensä luota, vaelsi yksin, poiketen välillä Menrojen kuin Kidojenkin alueilla. Kului ainakin kuukausia, ennenkuin hän alkoi ymmärtää vihdoin mitä muut olivat tarkoittaneet. Kun tieto oli viimein iskostunut häneen, hän lähti vauhdilla takaisin kotia kohden, toivoen että veljet olisivat vielä siellä.
Matkan aikana Acerbus törmäsi muutamaankin riidan haastajaan, joiden kanssa hän joutui pienoisiin riitoihin, jotka kuitenkin selvitettiin kätevästi pakenemalla. Lopulta, ollessaan perillä, ei paikalla ollut ketään. Hän oli ollut liian pitkään poissa typerän vihansa takia. Nyt uros oli hylättynä.
Taas alkoi eeppinen vaellus, kun tuo tahtoi saada edes jotain vihiä veljistään. Vielä tänäkään päivänä ei ole uros heitä löytänyt, mutta hän oppi tutustumaan muihin ja nauttimaan elämästä.
Muuta:
Pelaaja: Vartijaton (vartijaton@hotmail.fi)
Copyright
Hahmon tiedot ovat © Vartijaton, kopiointi ehdottomasti kielletty.
Kuvapohja © Garama, muokkaus © Vartijaton
Layout © Vartijaton
Layoutin lyriikat © Stam1na
Kutsutaan: Yleensä Acerbus
Ikä: n. 3 vuotias (ihmisissä 28-30)
Laji/rotu: Susi / Kalliovuortensusi
Sukupuoli: Uros
Lauma: Laumaton
Kuva ilman harjaa.
Ulkonäkö:
80 cm / 50 kg
Acerbus on melko kookas kalliovuortensusi, jota ei ole täyteen pumpatuilla lihaksilla pilattu, vaikka voimaa löytyykin tarpeen tullen aivan riittävästi. Muuten uros on sangen kaunisrakenteinen hyvin muodostuneella luustolla ja lihaksistolla. Tuon turkki on puolipitkää, melkoisen karheaa. Paikoittain, kuten kasvoissa ja jaloissa turkki on lyhyttä, vain sentin tai kahden pituista, kun normaalistikin, kun taas pisimmillään, hännässä ja kauluksessa turkin pituus saattaa yltää jopa pariin kymmeneen senttiin. Acerbus ei ole mikään kukkakeppi, tai edes siro, vaan jykevä maskuliininen uros. Pää on kovera, posket ovat voimakkaasti pyöreähköt, erottuen selvästi. Leuat ovat vahvat, korvat asettuneena oikeille kohdille päälaelle, vaikka ovatkin hieman suurehkot. Kaula on paksuhko, selkä hieman pitkä, leveähkö ja voimakas. Jalat ovat myös melko voimakkaat ja hieman paksut. Häntä on hieman normaalia pidempi ja tuuheampi.
Uroksen väritys ei ole mitenkään vaikea, vaan kolmen värin keskinen järjestelmällinen sekamelska. Ylimmäinen kerros on musta. Se rajaa korvat, otsan, niskan, selän ja hännän päällys osan, kuten myös osan lapaa sekä lonkkaa. Seuraavaksi tulee hopeisensävyinen harmaa, joka peittoaa loput suden kehosta, kunnes kuvaan astelee valkoinen. Valkea väri peittää alleen suurimman osan kasvoista. Otsalta lähtee symmetrisesti kuvointi alaspäin, silmien sisäreuloille asti. Silmien ulkokulmista lähtee poskille kolmihaaraiset piikit, valuen sieltä kuonoa kohden, peittäen alleen kuonon yläosan, jättäen alaleuan harmaaksi. Rintakehää pitkin vatsaan, hieman kyljille ja hännän alle. Aivan tähän ei kuitenkaan Acerbuksen väritys rajoitu, sillä jokaisessa jalassa on viisi mustaa raitaa, jotka näkyvät vain edestä ja sivuilta. Myös kuonon päällä on kolme mustaa raitaa. Itse kirsu on musta ja mantelin muotoiset susimaiset silmät kirkkaat, hieman jäätävän siniset. Uroksen polkuanturat ovat hieman persikkaan viittaavat, ihon väriset. Harjakruunu on yönsininen, pienellä violetilla vivahteella. Etuharja on leukaan asti ulottuva, rosoinen, valmiina peittämään silmät aina tarpeen tullen. Niskasta kuitenkin harjas muuttuu lyhyemmäksi ja nousee pystyyn irokeesiksi, kiemurrellen säkään asti, paikoittain hieman pidemmäksi kasvaneena, jolloin harja on taittunut kaulan myötäiseksi.
Luonne:
Acerbus on kisaileva, leikkisä ja toisinaan jopa ärsyttävyyteen asti elämän iloa pursuava hukka. Hän on haastamassa lähes jokaisen vastaantulijan johonkin pieneen leikkimieliseen kisailuun, oli kyse sitten saalistuksesta ja naljailusta. Toisinaan Tuo saattaakin jättää leikin kesken huomatessaan olevansa häviöllä tai huomion kiinnittyessä tiukasti uuteen juttuun. Acerbuksen mielenkiinto ei pysy yhdessä asiassa kovinkaan kauaa, jonka vuoksi hän ei yhtä ja samaa naamaakaan jaksa kovin kauaa jaksa katsella, ellei toisesta löydy jokin erikoinen, massasta poikkeava piirre, joka vetää tätä puoleensa. Laumaton ei niinkään välitä onko toisen turkki musta vai valkea vai virtaako suonissa suden vai koiran veri, vaan siitä, miten toinen käyttäytyy häntä ja muita kohtaan. Pentuna oli Acerbus kapinoiva, jyrkkä ja ikäisekseen kypsä, ehkäpä sen vuoksi uros koettaakin ottaa nyt elämäänsä takaisin ja nauttia kaikesta eri tavalla, ottaa näkökulmaa maailmaan.
Oikeudenmukaisuutta säteilevänä uros pyrkii puollustamaan heikompia, vahvemman käydessä kimppuun. Minään sankarina ei kuitenkaan Acerbusta voida missään nimessä pitää. Oikeudenmukaisuudellakin on uroksen päässä selvä raja, sillä jos hän sattuu olemaan itse huonolla tuulella, syystä tai toisesta, ei voisi herra enää vähempää kiinnostaa jos joku huutaa vieressä apua. Tuolle kärsivällisyys on sangen vieras käsite, sillä hänestä mikään ei ole sen raivostuttavampaa kuin se, ettei joku tajua hänelle päivän selvää asiaa tai inttää itsesäälissään jotain. Inttäminen on oikeastaan kirosana Acerbuksen sanavarastossa. Uros ei missään nimessä lupaa juuri koskaan yhtään mitään, ei edes pienintä asiaa, ellei voi olla sata prosenttisen varma siitä että pystyy lupauksensa pitämään. Petosta Acerbus vihaa, eikä hän halua itse olla petturi, sen vuoksi hän ei sitoudu mihinkään ellei ole äärimmäinen pakkotilanne. Hän ei jakele luottamustaan jokaiselle vastaantulijalle, selostan elämän tarinaansa kuin mitäkin satua.
Vaikka hukka onkin sangen avoin ja juttuaa mieluusti vastaantulijoiden kanssa arkipäiväisistä asioista, heitellen smalltalkia sekaan, ei tuo avautu laisinkaan itselleen tärkeistä ja aroista aiheista, sillä ei tahdo antaa kenellekään asemaa lyödä tai satuttaa, vahingossakaan. Vastapainoksi ei hänkään utele toisten asioita, ellei toinen sitä varsinaisesti kerjää tai eteen oikeen astele jotain, mitä Acerbus tahtoo välttämättä tietää. Tällöinkään hän ei ehkä kysy suoraan, vaan pienen mutkan kautta, hienovaraisesti. Koska susi ei jaksa katsella samoja naamoja päivästä toiseen, eikä viihtyä tuttujen kasvojen edessä kauakaan, on tuo oppinut vaeltajaksi. Hän rullailee ympäriinsä saarta toivoen löytävänsä jotain mieleenpainuvaa, uusia tuttavia. Acerbuksella on ollut aina huono tapa käyttää sosiaalista verkostoaan hyväksi monessakin asiassa. Hän tietää monia ainakin nimeltä ja pinteeseen joutuessaan pystyy sen vuoksi puhumaan itsensä pakoon.
Uroksen puhetapa on normaali, massasta erottumaton. Acerbukselle on lähes sama, erottuuko hän muista vai ei, hänelle on tärkeintä, että jokainen on omaitsensä ja aito. Sieluttomat, kliseiset, pääpahista esittävät tylsimykset joutuvat hänen edessään oitis mustalle listalle, koska hän on lopen kyllästynyt sen tapaisiin elukoihin, sama koskee aina ja ikuisesti kilttejä, rehtejä hyväntekijöitä, jotka eivät tunnu omistavan omaa elämää laisinkaan, kuin toisten jaloissa matelun. Acerbuksella ei ole mitään vaikeutta kunnioittaa toisia, toisten on vain ansaittava se jollain tavalla. On todistettava, aitoutensa, mitä hukka kaikkein eniten jokaisessa arvostaa. Oli kaveri joka tapauksessa, minkälainen tahansa, kestää Acerbus toisen seuraa johonkin, tiettyyn pisteeseen asti. Riitelemään hän ei jaksa alentua juurikaan missään tapauksessa ja varsinaiseen veret nenästä -tappeluun uros alistuu sitäkin harvemmin. Hänestä on tärkeämpää säilyttää oma arvokkuutensa, kääntää selkä ja lähteä pois, jättää toinen näyttämään yksin typerältä.
Acerbus, vaikka kaikessa monimutkaisuudessaan onkin rauhaa rakastava ja kisaileva, hyvää maailmankuvaa edustava hukka, ei tuo voi sietää häviämistä, Sen vuoksi uros ennemmin luovuttaa, lähtee pois, kuin tulee murskatuksi fyysisesti, saati henkisesti. Lapsirakkaana voidaan Acerbusta helposti pitää, sillä tuo viettää mieluusti aikaansa lastenvahtina, kertoillen luomiaan tarinoita, joissa saattaa olla enemmän totuuksia takana kuin monet osaavatkaan arvata. Kokonaisuudessaan Acerbus on sangen hyväntahtoinen, leikkisä ja elämän aitoutta etsivä susi, jonka elämänhalu ei tyydyty väkivallan tai ylimaallisen kiltteyden avulla.
Menneisyys:
Acerbus syntyi Inu Shiman saarella kahden veljensä kanssa. Isää heillä ei ollut koskaan elämänsä aikana. Pienestä pitäen Acerbus oli vakava, jopa masentuneen oloinen. Hän ei kuluttanut aikaansa leikkien muiden pentujen kanssa, vaan samoili mieluummin itsekseen, pohdiskeli ja koetti kovasti kasvaa aikuiseksi, jotta voisi olla enemmän avuksi äidilleen, jolta oli harmaakaihin vuoksi näkö viety. Koittihan sekin päivä, kun uros kasvoi yksi vuotiaaksi, omasta mielestään tarpeeksi aikuiseksi. Välittömästi tuo alkoi saalistaa yksin kaikille, pitää väkipakolla huolta muista, vaikka aina hänen apuaan ei tarvittukaan.
Äiti laihtui ja laihtui, vaikka kuin Acerbus koetti pitää huolta.
Mitään ei ollut tehtävissä, vaan äiti menehtyi.
Acerbus murtui ja muuttui entistäkin masentuneemmaksi. Hän ei kiinnostunut enää edes veljiensäkään seurasta, ei tervehtinyt vastaantulijoita. Oli vain ja murehti. Lopulta veljet eivät enää jaksaneet toisen jossittelua. "Jos olisin yrittänyt kovemmin, olisi hän vielä hengissä", "jos olisin etsinyt parempaa ruokaa, hän olisi vielä kanssamme". Veljet menivät yksissä tuumin juttelemaan vanhimmalle, sanoivat niin suoraan kuin asian voi ilmaista. "Emme jaksa enää tuota turhaa haihattelua, olet aina koettanut olla paras, aina yrittänyt olla täydellinen. Hellitä jo, opettele nauttimaan elämästä." Silloin Acerbus suorastaan raivostui. Hän lähti pois veljiensä luota, vaelsi yksin, poiketen välillä Menrojen kuin Kidojenkin alueilla. Kului ainakin kuukausia, ennenkuin hän alkoi ymmärtää vihdoin mitä muut olivat tarkoittaneet. Kun tieto oli viimein iskostunut häneen, hän lähti vauhdilla takaisin kotia kohden, toivoen että veljet olisivat vielä siellä.
Matkan aikana Acerbus törmäsi muutamaankin riidan haastajaan, joiden kanssa hän joutui pienoisiin riitoihin, jotka kuitenkin selvitettiin kätevästi pakenemalla. Lopulta, ollessaan perillä, ei paikalla ollut ketään. Hän oli ollut liian pitkään poissa typerän vihansa takia. Nyt uros oli hylättynä.
Taas alkoi eeppinen vaellus, kun tuo tahtoi saada edes jotain vihiä veljistään. Vielä tänäkään päivänä ei ole uros heitä löytänyt, mutta hän oppi tutustumaan muihin ja nauttimaan elämästä.
Muuta:
Pelaaja: Vartijaton (vartijaton@hotmail.fi)
Copyright
Hahmon tiedot ovat © Vartijaton, kopiointi ehdottomasti kielletty.
Kuvapohja © Garama, muokkaus © Vartijaton
Layout © Vartijaton
Layoutin lyriikat © Stam1na