"Järvestähän saa kalaa..ehkä?"/Tucci & Äni tänne~\

[VuoriKettu]

Oli melko viiläehkö ja kostea iltapäivä. Linnut sirkuttelivat puissa ja lentelivät välillä ympäriinsä. Kastanjanruskean turkin omaava nuori naaras oli kävelyllä sen lauman alueilla, johon hän itsekkin kuuluu. Koira tutki katseellaan ympäristöä. Se oli aivan yhtä kaunis kuin yleensäkin. Hän oli kolunnut lauman alueet läpi aika useaan kertaan, mutta täällä hän ei ollut käynyt kovinkaan useasti.
'Muistaakseni täällä pitäisi olla jokin pieni järventapainen..jos siis muistan oikein.', narttu tuumi ja vaihtoi kävelynsä kevyeeseen jolkotukseen.

Hetken jolkoteltuaan eteenpäin naaraan ruskeat silmät havaitsivat edessäpäin veden kimmellyksen.
'Muistin oikein! Täällähän oli kuin olikin järvi!', ruskeaturkki ajatteli ja päästi ilmoille hilpeän haukahduksen. Hän vaihtoi nyt jolkotuksensa juoksuun ja kiiti nopealla vauhdilla kohti järveä.
"Banzai!!", naaras huusi iloisesti loikatessaan suoraapäätä järveen.

[Tucci]

Mahdollisimman hiljaa ympäriinsä hiiviskeli pienehkö, nuori koiranarttu. Takkuturkki ei vielä tuntenut alueita hyvin, mutta tässähän sitä oppi. Se kuitenkin yritti olla mahdollisimman varovainen kaikissa toimissaan ja kulkea piilosta piiloon.
Läheltä kuului vesistöstä kielivää ääntä ja sheltti vilkuili ympärilleen entistä ahkerammin siniset silmät varautuneina vastaanottamaan iskun mistä vain ilmansuunnasta.

Yllättäinen huuto tulikin sopivasti samalla hetkellä pikkupiskin vainoharhailujen kanssa ja ohuesta suippokuonosta karkasi vinkaisu ja koira lyyhistyi hetkeksi maata vasten.
Kuului kuitenkin veden läiskyntää sen sijaan että maa olisi jytissyt nartun läheltä ja Äni nostikin päänsä ylös. Huuto ja molskaus oli ihan summattavissa oleva asia, etenkin kun se nyt alkupaniikin jälkeen osasi tulkita äänenkin olleen iloinen. Ehkä voisi olla siis kivakin juttu!
Äni lähti tepastelemaan nyt paljon huolettomammin järveä kohden ja hylkäsi piilonsa niin, että saattoi jo nähdäkin vettä. Häntäänsä heilutellen se tepsutteli aina vesirajaan saakka, vaikka salaa turkkinsa alla tutisikin jännityksestä.

[VuoriKettu]

Ruskeaturkki joutui hetkeksi upoksiin, kun loikan voima oli saanut hänet sinne painumaan. Hän ponkaisi hieman paniikinomaisesti kohti pintaa sillä veden alla oli jokseenkin aika pimeää.
Koiran pää ilmestyi hetken kuluttua pinnalle.
'Ah, sepä oli virkistävää... Enpä muista, milloin viimeksi olisin järveen hypännyt.', tämä mietiskeli lilluessaan vilpoisassa vedessä. Hän uiskenteli vedessä hetkenaikaa edestakaisin, kunnes päästi nousta rantaan. Hän ui rantaa kohden tehden voimakkaita potkuja päästäkseen rantaan nopeasti.
Rantaan päästyään laika ravisteli itseään niin, että vesipisarat sinkoilivat ympäriinsä ja hänen turkkinsa pörhöttyi.
'Äh. Ei kivaa..', hän ajatteli turkkinsa pörhöttymisestä ja alkoi kieriskellä maassa, jotta karvat tasaantuisivat.

Kuitenkin yht'äkkiä nuoren nartun kirsuun leijaili toisen koiraeläimen vahva tuoksu, ja tämä nousi maasta nopeasti.
'Hmm... Eipä haise viholliselta. Mutta mistäpä sitä koskaan tietää. Taidanpa nyt kuitenkin jäädä tähän...', ruskeaturkki tuumi ja jäi siihen istumaan. Hetken päästä rantaan kipittikin jokin pieni, karvainen koirankuvatus, ja laika oli varma, ettei tuosta ainakaan mitää vaaraa olisi. Kuitenkin näytti siltä, ettei toinen ollut vielä huomannut häntä.

[Tucci]

Äni oli pysähtynyt hetkeksi vain tsekkaamaan koko järvimaiseman läpi, vilkuilemaan kaikki rannat ja mahdolliset piilot. Vainoharhainen mieli etsi yhä piileskeleviä vihollisia. Vasta viimeisenä sheltti kiinnitti huomionsa vedestä jo pois ehtineeseenkin koiraan. Toinen oli 'yllättävästi' Äniä isompikokoisempi, muttei näyttänyt osoittavan vielä ainakaan mitään vihamielisyyttä.
"Moi?" nuori, vielä lähes pennunikäinen risukaula huudahti kysyvään ja uteliaaseen sävyyn, heilutellen yhä pienesti tuuheaa häntäänsä ystävällisyyden merkiksi. Äni oli tottunut tuollaisiin eleisiin yrittäessään aina tehdä selväksi kaikille että oli todella niin pieni ja vaaraton kuin ulkoisesti näyttikin. Itsehän se aina oli riskissä jäädä toisten liiskaamaksi.

[VuoriKettu]

Laika katseli hetkenaikaa tuota paikalle tullutta koiraa, ennen kuin tuo huomasi hänet.
"Moi vaan sullekin.", naaras sanoi nousten seisomaan ja heilautti omaa häntäänsä iloisesti. Hän otti muutamia askeleita lähemmäs toista ja nuuhki tämän turkkia ja oli nyt varma, ettei tämä ollut vihollinen.
"Hyvä, olet meikäläisiä. Mutta eihän se mikään ihme ole, kun oman laumanhan alueilla sitä ollaan.", ruskeaturkki sanoi naurahtaen heilutellen häntäänsä. Hän istahti taas maahan ja naaraan heiluva häntä lakaisi maata keräten kaikenlaista pientä roskantapaista. Hän oli helpottunut siitä, että toinen oli saman lauman jäsen kuin hän itsekin. Mutta eipä tuosta olisi sinällään ollut mitään vaaraakaan, vaikka se olisikin ollut vihollisten laumasta.

"Niin, joo, meikän nimi on Kira. Entä mikä on sun nimi?", ruskeaturkki sanoi esitellen itsensä Kiraksi ja katsoi sitten toista odottaen, että tämä esittelisi itsensä.

[Tucci]

Äni katseli yhä turkkinsa sisällään tutisten toista. Ei tuo lähellekään tullessaan kuitenkaan näyttänyt pelottavalta.
"Niin... oon kyllä uus vielä", narttu totesi. Mitä se sai tuosta kelailtua niin he tosiaan olivat samanlaumalaisia, ei siis pitäisi olla syitä pelätä. Shetlanninlammaskoira heilauttikin häntäänsä nyt leveämmin ja toisen istuutuessa se matki liikettä.

"Äni", koira esittäytyi reippaasti ja hymyili vielä siihen päälle.
"Aika kiva järvi", se totesi sitten muistaessaan miten olikaan tullut huomanneeksi tuon Kiraksi esittäytyneen olevan lähistöllä.

[VuoriKettu]

Kira nyökkäsi pienesti, kun toinen kertoi olevansa täällä melko uusi ja esitteli itsensä Äniksi.
"No, hauska tutustua, Äni. Ja oot ihan oikeassa, ihan kiva järvi. Vesikin on mukavan vilpoisaa.", naaras sanoi ja katsahti veteen ja näki kuinka hentoisehkot tuulenvireet saivat vedenpinnan väreilemään. Välillä jotkin pikkulinnut pyrähtelivät vedenpinnan yläpuolella napaten joitakin öttiäisiä.

Oli hetken aikaa aika hiljaista, ennenkuin Kira päätti rikkoa sen jollain tavalla.
"Muuten Äni, tiedätkö sinä, miten voisi kalastaa? Olen kuullut ihmisten tekevän niin, mutten ole koskaan nähnyt. Tiedän vain, että ne kaksijalkaiset kuvatukset nostavat kaloja tuolta vedestä jonkinlaisella pitkällä kepakolla tai jotain...", ruskeaturkki sanoi hieman mietiskelevään ja ihmettelevään äänensävyyn.

[Tucci]

Äni hymähti iloisesti.
"Ehkä mäkin vielä uskallan testata", sheltti totesi hilpeämpään sävyyn, vilkaisten jälleen järveen. Pikkulintujen touhuilu veden äärellä sai nartun ilmeen hetkeksi valpastumaan, mutta keskittyminen oli nopeasti ohi ja huomio takaisin uudessa tuttavuudessa. Äni kuunteli kulmiaan hieman kohottaen Kiran selitystä kalastamisesta.

Paljoa ei tarvinnut muistia kaivella, olihan Änillä kokemusta kalojen syömisestäkin, mutta ei se osannut kuvitellakaan että itse kykenisi suomukylkiä saalistamaan.
"Tiiän. Niistä kepakoista roikkuu sellanen lanka, jota ei melkeen nää ja sen päässä on koukku. Mut tiiän kyllä miten meikäläisetkin kalastaa, tavallaan. Jos lasketaan tietämiseks että oon nähnyt mutten ite osaa?" sheltti höpisi, kuitenkaan lähtemättä vielä selittämään näkemisiään, joihin puheissaan vihjasi.

[VuoriKettu]

Ruskeaturkki kuunteli tarkkaan, kun toinen kertoi hieman tarkemmin kalastuksesta.
"Ahaa. Että jonkinlainen lanka. Enpä ole koskaan kuullutkaan...", naaras sanoi naurahtaen omalle tietämättömyydelleen. Mutta nyt hän oli saanut tietää asiasta hiukan enemmän, joten hän oli nyt hieman viisaampi. Hän katseli järveä hieman miettien.

Naaraan huomio kiinnittyi nyt siihen, kun tuo sheltti kertoi tietävänsä, miten koiratkin voivat kalastaa. Se oli Kiralle aivan täysin uutta.
'Että koiratkin voi kalastaa? Johan on, enpä oo moisesta koskaan kuullutkaan...!', laika ajatteli hieman hämmentyneenä.
"No miten se sitten onnistuu? Siis, miten me voitaisiin sitten kalastaa?", ruskeaturkki kysyi katsoen ensin järveä ja sitten toista koiraa hieman pää kallellaan.

[Tucci]

Äni virnisti toiselle lohduttavan näköisesti.
"Mä kasvoinkin ihmisten luona", sheltti totesi puolivaivautuneesti. Se oli vanhoilla seuduillaan tottunut kohtaamaan paljon sellaisia, jotka katsoivat rankasti alaspäin lemmikkitaustaisia villikoiria.

"Aika moni vaan seisoskelee pitkän aikaa vedessä ja oottaa että kala tulee lähelle ja sitten PAM ne tökkää kuonon ihan supernopeeta veteen ja jos on taitava ja onnekas niin saavat kalan kiinnikin! Sit jotkut oli ovelia ja etti ihmisten roskiksista jotain ihmisten ruuanjämiä ja sitten tiputti niistä pikkusia palasia vedenpintaan ja sitten kala tuli tutkii mitä se on ja PAM taas! Se oli varmempi keino, mut kylhän kaloja näkee ilman houkutteluuki. Pitää vaan löytää sellanen kohta missä ne tykkää liikkua ja olla tosi rauhallinen. Mut mul on liian lyhyet jalat ja pitkä turkkikin oli hankala niin mua ei päästetty ees yrittää. Ruuansaanti oli nääs tosi tärkee juttu kun kaikilla seuduilla ei ollut saaliseläimiä ku jotain rottia vaa", narttu selitteli pitkästi ja ottaen mukaan vähän epäolennaistakin. Siitä oli hauskaa päästä puhumaan lajitoverille.