Vesi on märkää (Hiswa)

[Koji]

Nuori susikoira asteli joen särmää pitkin eteenpäin. Vihreät silmät katselivat eteenpäin ja välillä sivuille. Ihme ettei ketään näkynyt. Missä kaikki muut Menralaiset olivat? Oliko nyt joku tärkeä päivä tänään? Nuori uros oli kyllä aika antisosiaalinen persoona, mutta silti ihmetteli missä kaikki muut olivat. Juliustakaan ei ollut näkynyt. Halusi vain saada tietää - tosin sanottiin, että uteliaisuus voi olla tappavaa. Vaikkakin ei oman lauman reviirillä kovinkaan vaarallista voinut olla, kun ei ne Kidon rääpäleet tänne tulleet. Morten ravisti päätään. Iltapäivä oli hieman tavallista viileämpi. Aurinko ei paistanut taivaalta pilvien takaa ja se jo heti viilensi ilmaa. Taivas oli vielä pilvinenkin, edes pieni tuulenvire ei vienyt pilviä pois auringon edestä. Ehkä parempi niin. Liian kuuma ilma oli vielä pahempi, kuin kylmä.
Uros pysähtyi ja katsoi jokea, jonka virtaus ei ollut tässä kohtaa kauhean voimakas. Melkein voisi hypätä uimaan, muttei nyt. Ei yksin huvittaisi. Ja sitten olisi ihan märkäkin ja tulisi tuulessa kylmä. Morten haukotteli pienesti ja asteli kauemmas joesta, laskien pian takapuolensa maahan. Olipa tylsä päivä. Nuorukainen jo melkein ajatteli menevänsä hyppimään toisen lauman reviirille, kun siitä saisi hieman jännitystä edes. Tosin se olisi hieman itsetuhoista, jos joku kävisi päälle. Ei Morten ollut mikään maailman paras ja hyvin taistelemaan, mutta heikoimmille voisi pärjätä. Muuten ei. Ja olisi liian noloa lähteä juoksemaan häntä koipien välissä piiloon. Se ei sopisi susikoiran luonteeseen alkuunkaan. Pian uros höristi hieman korviaan kuulessaan rapinaa läheltä ja hetken päästä pusikosta loikkasikin pieni kani esiin. Morten virnisti hieman nousten seisomaan, se lähti hiipimään ja loikkasi pian kaniinia päin. Joka kerkesi alta pois ja lähtien loikkimaan lujaa pakoon, Morten perässään.

[Hiswa]

Joki virtasi kirkkaana, väriltään kummallisen harmaan säviyisenä. Aurinko oli nimittäin pilvessä ja teki koko ympäristöstä huomattavasti harmaamman. Pieni tuulenvire leikitteli maassa lojuvilla värikkäillä lehdillä jotka olivat näin syksyn tullessa tippuneet maahan viimeiselle matkalleen. Tumma, laiha susi tallusteli laiskasti joen vierellä. Se näytti todella tylsistyneeltä, korvat hieman luimussa ja kasvot ilmeettöminä. Keir pysähtyi hetkeksi ja haukotteli autuaasti ja venytteli pitkiä raajojaan. Taas yksi tyypillisen harmaa syyspäivä, mitä tuhlausta. Vesisadekin olisi parempi kuin tälläistä olematonta tyhjyyttä... Uroksen korvat liikahtivat. Läheltä kuului juoksuaskelia - joku oli tulossa. Keir virnisti laiskasti. Nyt hän saisi jotain tekemistä. Susi oikein toivomalla toivoi, että tulokas olisi Kido. Saisi pelkän tekemisen lisäksi jotain hauskaa tekemistä.


// Lyhyt. :''D //

[Koji]

Morten jatkoi kevyttä juoksuaan ja piti katseensa kanissa. Raukka hyppi kuin viimeistä päivää pakoon. Ei uros sitä aikonut tappaa, vaan jahdata ihan huvikseen. Ei nälkä ollut. Tämä oli vain ajanvietettä, joka ei yksin ollut niin hauskaa kuin ystävän kanssa. Vihreät silmät vilkuilivat hieman ympäristöä. Joen virtaus vieressä oli alkanut hieman voimistua, vaikka ei se varmaan ihan vielä mukanaan menisi. Kyllä siellä voisi uida, mutta uiminen ei ollut mukavaa puuhaa.
Pian Morten alkoi saavuttaa kania, ja uros keskittyi vain katsomaan sitä. Tälläinen nopea juokseminen melkein tuntui siltä, että lentäisi. Pian kani loikkasikin sivulle päin ja nuorukainen kääntyi katsomaan sitä. Ennenkuin Morten kerkesi ajatella muuta, se tunsi törmäävänsä johonkin. Johonkin pehmeään ja isompaan. Susikoira pudisti hieman päätään. Nyt huimasi hieman. Hei... Mihin nyt edes oltiin törmätty?
Morten käänsi katseensa hieman ylöspäin Keiriin. Pysyen vain hiljaa. Kuka tuo oli? Turkin väristä päätellen Menralainen... Mokoma oli kumminkin pilannut nuorukaisen kanin jahtaamisen ja se hieman ärsytti nuorukaista.

[Hiswa]

Tumma uros odotti toisen tulevan näkyviin, ja erehtyi kääntämään katseensa virtaavaan veteen. Heti samalla hetkellä tuo tunsi jonkun osuvan häneen. Kaatuen maahan toisen alle, isokokoisempi uros päästi epämääräisen ärähdyksen ja nousi nopeasti seisomaan. Tuo irvisti itsekseen ja ravisteli savea turkistaan. Sitten tuo siristi silmänsä vaarallisen kapeiksi viiruiksi ja mulkaisi alas makaavaan pienempään urokseen. Mitä hittoa tuo oikein kuvitteli, hyppi toisten päälle? Rääpäle ansaitsisi kunnon selkäsaunan, Keir mietti mielessään.
"Katsoisit hieman eteesi, rääpäle!", tuo sähisi kulmahampaidensa välistä, niskakarvat hieman pystyyn nousten. Keirin asento saattoi vaikuttaa ensinäkemältä hyvinkin uhkaavalta ja normaalia agressiivisemmalta, mutta sellainenhan oli uroksen reaktio nykyään melkein kaikkeen.

[Koji]

Morten katsoi Keiriä luimistellen korviaan. Toinen ei vaikuttanut iloiselta... No, ei nuorukainen itsekään olisi, jos joku itseään pienempi törmäisi. Mutta mitäs oli seisonut edessä... Susikoira oli vain jahdannut sitä kania. Ei siinä voi keskittyä kaikkeen mahdolliseen ympärillä.
"...et kyllä itsekään katsonut..." Morten mutisi ja luimisti vielä enemmän korviaan, astuen hieman kauemmas Keiristä. Nuorukaisen toisaalta teki mieli alkaa sanomaan jotain vastaan, mutta sai pidettyä kuononsa kiinni. Asia ei paranisi yhtään, jos menisi suuremmalle aukomaan päätään. Saisi vielä turpiinsa kunnolla ja lisää arpia kehoon. Taino, olihan vain poskessa yksi pieni, mutta... Ei se niin paljoa haittaisi, jos olisi pari arpea lisää. Näyttäisi vain hienommalta, kun olisi arpinen keho. Näyttäisi siltä, kuin olisi kokeneempi taistelija. Vaikkei sitä oikeasti yhtään oltukaan.

--------------------------------------
Lyhyt~~

[Hiswa]

Keir tuhahti toisen ylimieliselle vastaukselle. Penikka oli todella typerä, jos luuli voivansa aukoa päätän isommille ilman seuraksia. "Ei minun tarvitse katsoa eteeni äpärä", tuo murahti, "minä en ollut se joka liikkui!" Uros otti muutaman askeleen sivulle ja kiersi toista osittain ympäri kuin saalistaja kiertää saalistaan. Hetken tutkailtuaan, ja varmistettuaan ettei toinen todellakaan näyttänyt taistelijalta, tuo teki päätöksensä. "Mutta koska näytät muutenkin niin kärsineeltä, penska, en taida kiduttaa sinua yhtään enenpää ja annan sinun olla", tuo sanoi silkkisesti ja virnisti sitten, "kunhan pyydät ensin anteeksi."

[Koji]

Morten mulkaisi Keiriä. Vihreät silmät seurasivat Keiriä, kun tämä rupesi kiertämään nuorukaista. Hmph. Äpärä... Ärsyttävää. Ja mitä nyt toinen noin tarkasteli? Kuin joku raadonsyöjä pyörisi raadon ympärillä miettien pitäisikö syödä. Melkein ahdistavaa. Penska...? Kärsineeltä? Miten niin? Morten oli todella tyytyväinen elämäänsä.
"Ei minun tarvitse pyytää sinulta anteeksi...." nuorukainen tuhahti. Ei hän halunnut kuulla neuvoja muilta. Ne olivat turhia. Ei uroksen tarvinnut ketään totella, ei ainakaan tuollaista äksyilijää. Morten tihahti hiljaa uudestaan ja vilkaisi Keiriin päin. Pyytäkööt itse anteeksi, kun tuli tielle.

[Hiswa]

Keir naurahti ontosti. "Hah! Kuka sinä oikein luulet olevasi, penikka?", tuo kysyi tylysti. "Koko saaren valtias, vai?", uros hekotti ja kokosi sitten itsensä hieman vakavammaksi. Tuo mulkoili alas yhä maassa makaavaan koiraeläimeen ja sitten äkisti paljasti terävät hampaansa. "Sinä pyydät anteeksi, tai matelet ja pyydät!", tuo murisi ja otti uhkaavan askeleen lähemmäksi.

[Koji]

Morten tuijotti Keiriä. Hmph... Saaren valtias vai... Häntä ei vain huvittanut pyytää anteeksi tuollaiselta idiootilta. Miksi muka pitäisi? Ei siihen olisi syytä... Nuorukainen säpsähti hieman toisen näyttäessä hampaansa ja nousi äkkiä seisomaan. Tappeluako toinen kerjäsi...? Sisimmissään Morten tiesi, ettei haluaisi sitä ja ei kyllä voittaisi. Susikoira astui kauemmas Keiristä.
"..uhkailetko?" tämä kysyi.

[Hiswa]

Keir virnisti kulmahampaat välähtäen toisen perääntymiselle. Toinen taisi ollakin pelkuri.
"Entäs jos uhkailenkin?", tuo kuiskasi ja otti raskaasti askeleen kohti pienempää urosta. Keirillä ei ollut mitään aikomuksia kehittää kunnon tappelua, mutta voisihan penikkaa hieman ojentaa. Ei se kuitenkaan kestäisi oikeassa tappelussa sekuntiakaan. Tuollaisten rääpäleiden on opittava paikkansa, uros mietti.