|
Post by Tika on Jun 20, 2010 13:27:43 GMT 2
//Lol, tiiän >D//
Repa tuijotti kauhusta jäykkänä, kun toinen tuosta noin vain puraisi Mirielin kaulavaltimon poikki. Susi ei tiennyt mitä tehdä, seisoi vain silmät lautasen kokoisina. Uros värähti, kun toinen sinkosi Mirielin ruumiin häntä kohden. Se sai tämän hätkähtämään hereille shokistaan, mutta toinen oli jo ehtinyt karkuun. "MIRIEL!" huudahti poika, mutta tiesi jo vaistomaisesti, että oli myöhäistä tehdä mitään. Suuri punainen lammikko tahmeaa verta levisi Mirielin alla, ja Repa tajusi itsekin olevansa yltäpäältä veressä, lähinnä Mirielistä roiskuneesta, mutta osa verstä oli myös valunut tämän kyljestä, jonka kipu oli muuttunut pistävästä kivuliaaksi tykytykseksi. Susi laski päänsä Mirielin puoleen, surren ystäväänsä. Repa nosti sitten päänsä ja päästi surumielisen ja haikean ulvonnan, joka kaikui puissa ympärillä pelottaen linnut lentoon. ---- Repa oli kivusta huolimatta onnistunut kaivamaan jonkinlaisen haudan tapaisen kuopan, ja nyt hän raahasi Mirielin ruumiin sinne ja peitteli sen maalla ja lehdillä. Irvistäen susi lähti haudalta, hitaasti yrittäen kestää kyljen kivun samalla. Poika ei tulisi koskaan unohtamaan tätä paikkaa, eikä Mirieliä.
//Kiitos pelistä jeejee : D//
|
|