Menra/ Nimetön saari [Tikkiiis ~]

[Lara X]

[Dodiii]

Tumma susi kahlasi vedestä kohti rantaa auringon paistaessa tuon niskaan. Velvet asteli viimeiset metrit rannalle ja tunsi kuinka pehmeä hiekka poltteli tassujen pohjia ja pakeni varpaiden väleistä. Narttu ravisteli tummaa turkkiaan, yh, litimärkää turkkiaan. Uinti, se ei ollut parasta mitä tuo tiesi, mutta tätä kiinnosti se, että hän oli nyt nimettömällä saarella ja oli kuullut että siellä oli muutama lähde, vaikeasti löydettävä lähde. Mutta vaikeushan oli hänen toinen nimensä, kuvaannollisesti. "Noniin, mistähän aloittaisin etsimään..?", Velvet mietti ääneen ja tutkaili ympäristöään, että kukaan ei voisi yllättää tätä. Tyttö hymähti, kun mitään ei näkynyt, mitäpä hänen edes pitäisi pelätä? Ei kukaan tätä hänen laumansa alueella kylläkään yllättäisi. Susi antoi katseensa vielä kiertää ympärilleen ja nuuhkaisi muutaman kerran, ei mitään, paitsi hieman vanhentunut koiraeläimen tuoksu. Mutta ei siitä tarvinnut välittää. Niimpä susi tutki edessään siintävää metsikköä ja alkoi valita suuntaa. Vasempaan vai oikealle? Vai kenties suoraan?, susi mietiskeli, ja päätti suunnata vasempaan. Narttu jolkotteli kohti metsää, mutta pysähtyi kuin seinään. Mikä tämä haju on?

[Your turn ;D]

[Tika]

[Comingg~]

Kuuma keskikesän päivä oli päättymäisillään, vaikka aurinko lämmitti vielä kirkkaalta taivaalta. Näillä leveysasteilla aurinko lämmitti ja paistoi vielä pitkälle iltaan ja yöhön. Kuuma tuulahdus kulki poikki hohtavan kuuman hietikon ja humisi sademetsän puiden latvoissa, tuoden hieman helpotusta tukahduttavaan ilmaan.
Kuumuuden takia pieni hiekanruskea koiraeläinkin oli hakeutunut metsän suojiin.
Sademetsä oli loistava temmellyspaikka Syren Soréyënelin, tulevan Kidojen johtajan, mielestä. Puut varjostivat auringolta sopivasti, ja kaikenlaista touhua oli helppo keksiä.
Nyt pentu oli metsästämässä. Olihan tuo suuri metsästäjä, joka metsästi kasoittain ruokaa ja jakoi sitä sitten nälkäisille, jotka kiitollisina nimittivät tätä sankariksi. Narttu jakoi suopeasti huomiotaan kaikille, ja se oli pidetty johtaja. Susikoiran turkoosit silmät bongasivat liikettä metsässä, ja pentu alkoi vaanimaan. Nyt se metsästäisi lisää ruokaa kansalleen. Kido jännitti jalkojensa lihakset, ja ponkaisi valtavan loikan kohti saalistaan-
Ja samantien tuo vedettiin ylös leikkimaailmastaan, kun neito huomasi, että loikka johtaisi sen suoraan jonkun toisen koiraeläimen päälle.

[Lara X]

Susi valpastui välittömästi kun huomasi lähellä olevan hajun, ja sitten tuo jo huomasi kuinka pienikokoinen hiekanruskea koiraeläin jo lensi kohti tätä. Velvet toimi nopeasti, hyppäsi hieman sivuun ja nappasi toista niskasta ja lyttäsi tuon maahan laskien etutassunsa sen selän päälle. Susi irrotti hitaasti hampaansa toisen niskasta, painaen yhä tassuillaan tuota maahan. "Kuinka julkeat?!", Velvet tiuskaisi toiselle. Yäk, pentu.

[Sori, lyhyttä, ja anteeksi autohittaus]

[Tika]

Hirveällä vauhdilla, ennenkuin pentu ehti edes tajuta, toinen oli jo tarrannut tätä niskasta. Metsä vilisi vihreänä pennun silmissä, kun toinen tarrasi tätä niskasta ja painoi maahan. Syren räpsytti turkooseja sielunpeilejään ja yritti peittää virnistystä. Toinen ei nimittäin kuulostanut kovin onnelliselta, kun tämä oli loikannut tuon niskaan. Hauskahan se leikki oli ollu jokatapauksessa! Olisi tosin ehkä ollut viisaampaa varoa vähän hyppyjen kanssa. Mutta sehän oli ollut vahinko! Ja kerranhan sitä elettiin, mitä toinen oikein räyhäsi pikkuasiasta... Syren kallisti päätään ja käänsi sitä vähän toista kohden.
"Se oli vahinko. En huomannut sinua", sanoi neiti rehellisesti ja kiemurteli vähän.
"Viitsisitkö nyt päästää minut?" tämä ennemminkin vaati kuin kysyi. Vaikka susikoira tiesi, ettei ehkä ollut kohteliasta hyppiä toisten niskaan, niin ei se nyt tälläistä kohtelua ollut mielestään ansainnut. Tämän mielestä toinen, tummempi narttu, ylireakoi aika rajusti. Kyllä pentujen piti saada anteeksi pieni hökeltäminen.

[Lara X]

Narttu tarkkaili edessään makaavaa koirasutta, ja tuon silmät suurenivat sekunnin sadasosan ajaksi, kunnes Velvet sai ilmeensä kuriin. Helvetti, sehän on se Kidojen johtajan penikka, susi ajatteli ja tämän mielessä kävi miten helppoa olisi heti alkuunsa lopettaa toisen elämä. Ajatus kyllä oli erittäin mielenkiintoinen, mutta toisaalta Kidot takuulla kostaisivat. Pyh, tuo pentu kuolee joka tapauksessa ennemmin tai myöhemmin kun hyppii noin toisten niskaan, miksi hänen siis pitäisi huolehtia siitä. Tumma irvisti ja katsoi toista suoraan silmiin punaisilla silmillään. Ällöttävän turkoosit silmät, kiltteyshän oikein paistaa niistä!, susi ajatteli ja tuhahti perään, tuosta sekarotuisesta piskistä pitäisi päästä eroon, että hän voisi jatkaa etsintäänsä. Narttu nosti tassunsa ja kääntyi ja yritti potkaista toista takajalallaan kauemmas. Ehkä se älyäisi olla seuraamatta tätä. Velvet piti suunsa supussa ja lähti jolkottelemaan metsää kohti, ei pennusta olisi mitään vaaraa, joten miksi pitäisi siis varoa sitä, helpostihan hän uudelleen heittäisi pennun maahan.

[Tika]

Syren oli iloinen kun toinen päästi irti, mutta sitten jo vähemmän iloinen kun tuo yritti potkaista neitoa. Susikoira kierähti vikkelästi pois alta ja nousi närkästyneenä seisomaan, ja näki toisen jo kävelevän poispäin. Vai kuinka tämä julkesi - toinenhan se yltiötörkeä otus oli! Ja Syren oli nyt sillä tuulella, että sen luota ei noin vain käveltäisi. Pentu ponkaisi vauhtiin, ja juoksi toisen nopeasti kiinni.
"MINNES sitä ollaan menossa?! Et voinut edes anteeksi pyytää!" metelöi Syren, kuitenkin pitäen varansa. Jos toinen syöksyisi kohti tätä hyökätäkseen, kido oli kyllä valmis väistämään. Mutta piti sitä nyt vähän hämmentää, kun toinen muutenki oli noin törkeä.
"Saisit opetella käyttäytymään, sähän olet pahempi kuin minä! Ihan kuin joku pentu", murisi narttu muka isona. Se tiesi tasan tarkkaan asemansa, ja nyt se kyllä myös näkyi, vaikka yleensä tämä oli kuin tavallinen kakara. Nyt se antoi arvonsa hiukan antaa voimaa käyttäytymiselleen.

[Lara X]

Susi vain jatkoi matkaansa hilliten kiukkuaan. Hitaasti mutta varmasti. Hengitä sisään ja ulos... Sisään... ja ulos. Miten noin pienestä voi lähteä noin ärsyttävä ääni?! "Ihan kuin joku pentu!" ja silloin kilahti. Susi kääntyi toista kohti tuijottaen naperoa murhaavasti ja korvat luimussa, punaiset silmät olisivat tappaneet hiekanruskean siihen paikkaan, jos olisivat pystyneet. Velvet nosti huuliaan paljastaen valkoiset ja terävät hampaat. Kumea ja vihainen murina kumpusi tuon kurkusta. Tuon pitäisi ainakin pelottaa pentua. Varsinkin kun susi lähti hitaasti lähestymään pentua. Häntähän ei sanottaisi, eikä verrattaisi pentuun ilman seuraamuksia. Ei, ei ikinä.

[Lyhyttää]

[Tika]

Syren sai vihdoin aikaan reaktion toisessa, mutta se ei ollut ihan sellainen mitä tämä oli toivonut. Pentu luimisti korviaan toisen uhkaaville eleille, ja peruutti vikkelästi muutaman askelen tarkkaillen toista silmä kovana äkkinäisten liikkeiden varalta. Turkoosisilmä irvisti rumasti toiselle takaisin, kun tuo kerran tällekin murisi.
"Etkö muka keksi muita tapoja ratkaista asiat, kuin uhkailu ja tappelu!" puhisi pentu hieman tyhmänrohkeasti, vilkuillen samalla ympärilleen mahdollista pakopaikkaa, pitäen kuitenkin samalla silmällä toista. Se oli hiukan vaikeaa, mutta onnistui kuitenkin. Samalla neito perääntyi hitaasti ja huomaamattomasti kohti rantaa. Aurinko oli jo laskemassa meren taakse, heittäen viimeisiä säteitään meren pintaan ja rannalle. Hiekka kuitenkin piti vielä lämpöä, täällä hiekka olisi lämmintä kauan auringon laskun jälkeenkin.
Se ei tosin tällä hetkellä käynyt pennun mielessä, olihan tällä pakottavampiakin asioita.

[Lara X]

Susi joutui pysähtymään hetkeksi ja meinasi suoraan sanottuna revetä, kun pentu muka yritti hänelle murista takaisin. Vaati taitoa pidätellä naurua. Mutta ilme vaihtui irvistyksestä pokerinaamaksi. "Sinun kannattaisi opetella irvistämään vähemmän naurettavasti, pentu", tuo tokaisi mahdollisimman kyllästyneen kuuloisena. "Ja jos neiti nyt sallii, minä jatkan matkaani, ja sinä jäät tänne leikkimään kotia, okei?", Velvet sanoi ja kääntyi sitten eteenpäin ja lähti talsimaan nuuhkien ilmaa.

[Liian lyhyttä -.-]

[Tika]

Syren tuhahti.
"EI minulla ole tarvetta irvistää, sillä ei ole mitään väliä vaikka se olisi naurettavaa", sanoi pentu ja pyöritti silmiään. Aika tyhmä toinen oli, taisi ajtella että taistelu oli kaikki kaikessa...
"Eikä tasitelu ole kaikki kaikessa", puhisi tämä toisen perään ohittaen toisen kommentin leikkimisestä kokonaan. Narttu tassutteli toisen perään, oli paljon hauskempaa vähän härnätä tuota sekopäistä aikuista kuin leikkiä ihan yksin. Syren kun ei edes oman ikäisiään tavannut turhan usein - no suoraan sanottuna ei koskaan.
"Jos olisit tasapainoinen otus, et haastaisi heti vain riitaa", sanoi neiti ivallisesti tassutellen toisen perässä, sopivan matkan päässä toki. Jos toinen vaikka saisi päähänsä hyppiä kimppuun, piti pitää turvaväli ja olla valmiina.