Until the morning comes [[Online, Tika]]

[Hiswa]

Ilta-auringon laskiessa tumma hahmo käveli pehmeällä sannalla pitkin nimeämättömän saaren pitkää rantaviivaa. Tassunjäljet painautuivat kosteaan hiekkaan, jättäen merkkejä vielä useaksi tunniksi, ellei päiviksikin. Vesiraja oli niin sillä hetkellä niin matalalla, että tassunjäljet eivät selvästikään pyyhkiytyisi pois vielä pitkään aikaan.

Feels like a hundred years I
Still can't believe you're gone
So I'll stay up all night
With these bloodshot eyes
While these walls surround me with the story of our life

Tummanharmaa susi pysähtyi hitaasti, käänsi vartalonsa kohti merta ja katsoi auringon laskua. Jokin auringon laskussa sai uroksen mielen aina painumaan alaspäin. Tai, nykyäänhän kaikki aiheutti saman reaktion.

I feel so much better
Now that you're gone forever
I tell myself that I don't miss you at all
I'm not lying, denying that I feel so much better now
That you're gone forever

Rannalla oli aivan hiljaista lukuunottamatta pientä laineiden liplatusta kun aallot iskivät rantahiekkaan. Aina tuli uusi aalto toisen perään. Loputon, jatkuva liike joka ei pysähtynyt koskaan vaikka hidastuikin ajan myötä.

And now it's coming clear
That I don't need you here
And in this world around me
I'm glad you disappeared

Keir mulkoili laskevaa aurinkoa. Tuota vitutti, teki mieli hakata joku tai ainaskin vittuilla jollekkin. Tälläiset hiljaiset hetket saivat hänet aina miettimään menneisyyttä, ja menneisyyteen kuului hänen saastainen petturiveljensä.

I hope you're missing me
I hope I've made you see
That I'm gone forever


// Oh, the drama! Tika jatkakoon. *salutes* //

[Tika]

//THE DRAMA. Köhköh. Cominggg~//

Harmaa susi jolkotteli itsekseen hiljaa mutisten ilta-auringon viimeisissä säteissä. Se oli jotenkin onnistunut eksymään tälle oudolle pikku saarelle. Kane mulkoili ympärilleen, huokaisi hieman ja jatkoi tassutteluaan allapäin. Se oli päivällä joutunut mukaan hyvinkin syvälliseen laumakeskusteluun, joka tietysti toi uroksen mieleen sen perheen, ja eritoten tuon veljen. Rantaviiva tuntui jatkuvan loputtomasti eteenpäin, hiljaisena ja tyhjänä.
Vai oliko se sittenkään niin tyhjä? Kane siristi silmiään huomatessaan tumman hahmon kauempana rannalla. Kunnolla toisesta ei erottanut ulkonäköä. Kane pohti asiaa hetken. Oliko tämä nyt sillä tuulella, että jaksaisi olla seurallinen? Susi päätti olla. Parempi olisi jutella jonkun kanssa kuin vain pohtia itsekseen kurjuuksia. Niinpä Kane otti reippaan vauhdin eteenpäin.
Pian tämä olikin jo lähempänä, ja pystyi näkemään toisen ulkonäön paremmin. Juuri sillä hetkellä tämä jähmettyi kuin patsas. Punaiset silmät laajenivat suden järkytyksestä. Voisiko se olla?
"Adelphos?" kysyi harmaa hämmentyneenä ja epävarmana. Sen sisällä pieni toivon kipinä roihahti isompaan liekkiin. Oliko se todella?

/lool oonko vähän ruosteessa /

[Hiswa]

// Lol, en vissiin minä sitten. x) //

Viimeiset kirkkaat auringonsäteet paistoivat suoraan tumman uroksen silmiin niin, että tuon oli pakko kääntää katseensa sivummalle. Kulmat kurtussa tuo tuijotti vihaisesti rantahietikkoa. Vaikka eihän hiekkaa voi mistään syyttää, eihän? Irvistäen tyhmille ajatuksilleen, Keir otti askeleen jatkaakseen matkaansa, kun yht'kkiä pieni tuulenpuuska toi tuon kuonoon toisen suden tuoksun.
'Mit-', tuo mietti ärsyyntyneenä, aikoen livahtaa pois tuntien itsensä sillä hetkellä hyvin epäsosiaaliseksi. Mutta sitten toinen susi avasi suunsa, ja lausui tutulla äänellä sanan jota Keir ei ollut kuullut yli neljään vuoteen.
Tumma uros kääntyi hitaasti kohti äänen suuntaa ja siristi silmiään kohti vanhempaa sutta. Tutkiessaan veljeänsä katseellaan, Keirin silmät kiiluivat jäätä. "Sinä", tuo sylkäisi sanan kuin se olisi maistunut todella epämiellyttävältä.

[Tika]

//OME, oot vastannu '8DDD//

Kane tuijotti Keiriä silmät selällään. Se tosiaan oli hänen kauan kadoksissa ollut pikkuveljensä! Susi oli aivan sekaisin. Noin vain sattuivat törmäämään toisiinsa? Ohhoh. Kane oli kuitenkin iloinen... Kunnes kuuli toisen äänensävyn ja tajusi todellisuuden. Tietenkään Keir ei olisi iloinen tavatessaan hänet. Kane luimisti korviaan häpeilevästi.
"Niin... Minä", sanoi tämä kuitenkin tyynesti. Tässä ei auttanut nyt sinkoilla, vaikka kuinka olisi mieli tehnyt pomppia ja huutaa ja nauraa ja itkeä... Piti pitää järki päässä, ettei vain sattuisi mitään niinkuin viimeksi... Silti, vaikka susi yrittikin pitää tunteensa kurissa, meinasi sillä kyyneleet nousta pintaan. Tätä hän oli odottanut!
"Minä... Voi adelphos, olen kauhean pahoillani!" Susi änkytti surullisesti. Muisto viimeisimmästä kohtaamisesta välähti sen mielessä, ja tämä vinkaisi. Kamalaa. Tokikaan tämä ei katunut tajuamistaan ja päätöstään siitä, että kaikki sudet ja koirat oli tasa-arvoisia. Mutta hyökkäystään tämä kyllä katui.

[Hiswa]

// OME, VASTAAN UUDELLEEN. Tulee kyllä NIIN hyvää tekstiä, kello on melkein kolme yöllä. \o/
Awww, Kane on söötti. >D //

Keir ei voinut uskoa korviaan, eikä silmiään. Tuossa hänen sankariveljensä nyt oli, melkein anomassa hänen anteeksiantoaan, ilman pienintäkään ylpeyden hippusta. Miten noloa. Uros irvisti katsellessaan toisen anomista, mutta kun tuo taas kerran lausui tuon ah-niin suloisen veljes-sanan, vilahti Keirin silmissä jotain pehmeää. Mutta vain hetken. Sillä välittömästi tuo muisti, miksi hän oli vihainen, miksi hänen ennen niin ihailtava veljensä anoi nyt kuin sielunsa puolesta hänen edessään. Eipä Keir ollut koskaan kyllä unohtanutkaan.
Tunne, kylmä kuin jää, kimalteli tumman uroksen punaisissa silmissä kun tuo tuijotti tasaisesti veljeään silmiin.
"Älä", tuo kuiskasi kuolettavalla ja hiljaisella äänellä, yhä pitäen katsekontaktin veljeensä, "käytä. Tuota. Sanaa. Ikinä."

[Tika]

//DRAAMAA. Tottakai se on >DDD//

Toisen sanat olivat kuin isku vasten kasvoja Kanelle. Susi luimisti korviaan vielä enemmän. Punaiset silmät suurina (ja tietenkin surullisina!) Kane tuijotti veljeään, joka selvästi kantoi kaunaa, raskasta painoa sydämellään... Tai ainakin Kanesta tieto siitä, että sen oma VELI hylki sitä, tuntui kuin raskaalta kiveltä sydämmellä.
"Mutta-" Kane katkaisi itsensä ajoissa, ennenkuin sanoi jotain, mistä Keir ei varmasti olisi tykännyt...
"Keir, minä oikeasti olen pahoillani. En koskaan olisi halunnut satuttaa sinua", sanoi susi surullisesti.

//Yäääh, kauheen lässynlässyn XDD//

[Hiswa]

Keir naurahti synkästi, "Niinhän ne kaikki sanovat. 'En minä halunnut satuttaa sinua, vaikka pilasinkin elämäsi, sori!'" Huvittavaa, miten tyhmä susi voikaan olla nuorempana. Ja ajatella että Keir vielä aikoinaan oikein ihaili isoveljeään. Miten alas tuo olikaan vajonnut nykyään. Kanella oli varmaan niiiin hauskaa uusien, likaisten ystäviensä kanssa.
"Sinä et nyt ymmärrä tätä tilannetta, rakas veli", irvaili uros, kiertäen veljensä ympäri hitaalla liikkeellä. "Sinä", Keir piti lyhyen paussin dramaattisuuden vuoksi, "olet petturi. Sinä", tuo jatkoi virnistäen, nauttien toisen kasvoilla näkyvästä surusta, "petit meidät. Se oli sinun valintasi. Ja arvaapas mitä?" Keir katsoi ympärilleen, kuin varmistaen että kukaan muu ei ollut kuulemassa. Sitten tuo nojasi hieman lähemmäksi veljeään ystävällinen ilme kasvoillaan.
"Valitsit väärin", tuo kuiskasi, kasvot vääntyen ilkeään virnistykseen.

[Tika]

"Keir! Älä viitsi, olen tosissanu. En _koskaan_ olisi halunnut satuttaa sinua. Sinäkin teit valinnan, ja valitsit tulla tielleni! En saa tehtyä tekemättömäksi, mutta lupaan, etten enää koskaan satuta sinua..." yritti susi hätääntyneenä selitellä, kun veli vain lastasi vihaansa.
"En minä sanoisi itseäni petturiksi. Minä vain, niinkuin sanoit, valitsin toisen tien. Yritä ymmärtää, veljeni", Kane selitti lisää. Kaikki meni ihan väärin! Hän oli toivonut, että Keir voisi antaa anteeksi... Mutta ei siltä vaikuttanut. Kane oli pohajttoman surullinen siitä syystä.
"Keir, etkö voi antaa anteeksi?" yritti tämä vielä.

[Hiswa]

// lol en osaa roolia tällä. //

Uros tuijotti hetken veljeään, silmät viiruiksi kavenneina. Hetken hän jo oli meinannut harkita anteeksi antamista, ja se oli aika pateettista. Uros mutristi huuliaan ärtymyksestä. Toisaalta 'anteeksi antaminen' olisi hyvä tapa saada veli pois hänen tieltään, mutta toisaalta taas se olisi aika matalalle vajoamista, eikä Keirin ylpeys kestäisi sitä. Se vähäinen ylpeys mitä hänellä oli jäljellä, siis. Tumma susi katsoi hetken anovaa veljeään miettelijäänä. Toinen tosiaan näytti aika masentuneelta. Ei ollut epäilystäkään että tuon veli ei olisi tosissaan pahoillaan, mutta silti.
"Hyvä on", uros aloitti välinpitämättömällä äänellä vilkuillen lievästi taivaalle, "voin antaa anteeksi." Tietäen että veljensä kasvoilla olisi tällä hetkellä hyvinkin iloinen ilme, myöskin varmana siitä että tuo sanoisi jotain, Keir jatkoi nopeasti antamatta toiselle tilaisuutta puhua. "Mutta muista, että vaikka antaisin anteeksi", uros sanoi hiljaa, nyt tuijottaen tiukasti toista suoraan silmiin, "Minä en koskaan unohda." Keir päätti antaa toisen päätellä omat johtopäätöksensä. Häntä ei pahemmin liikuttanut Kanen mietteet.

[Tika]

//Täähän on muuten jo lopetettu tää peli? Ja ne vaan hävis ne viestit sillon? XD Pitää varmistaa nääs.//