|
|
Post by kridu on Jul 29, 2010 15:32:58 GMT 2
Jûkyû
Iltapäivä oli lämmin, vaikkakin aavistuksen pilvinen. Pilvet tiesivät usein sadetta, mutta nämä eivät. Ne näyttytyvät taivaan kannella harmahtavina, mutta todellisuudesta ne itkisivät kyyneleensä maan pinnalle vasta monien tuntien kuluttua, jossain kaukana. Ajatus oli kaksihaarainen. Yuu niminen koirasusi uros ei pitäny sateesta. Suorastaan inhosi, mutta kuivuutta oli jatkunut jo liian pitkään. Veden pinta laskisi, metsäpalo uhka olisi suuri. Sitten kaikki olisivat niin kusessa. Harmaavalkonuttuinen kohotti koveran kallonsa kohden taivasta ja siristi mantelin muotoisia, kirkkaan sinisiä sielunpeilejään aavistuksen verran. Aivan selvästi tulipallo, auringoksi kutsuttu taivaan valtias syöksi säteitään maahan tälläkin hetkellä. Yuu vihasi aurinkoa. Tai ei vihannut, mutta ei pitänyt. Uros rakasti kuuta. Hän todellakin tiesi, että kuu sai valonsa auringolta, mutta hopeinen yötaivaan kuningas oli selvätikin kauniimpi. Kuu oli salaperäisempi. Yuu rakasti ylipäätään kaikkea yössä. Pimeyttä, jonka lävitse hopeinen täysikuu loi hentoa valoa ja tuhansia tähtiä, jotka vilkuttivat pimeiyden halki. Sinisilmä huokaisi äänettömästi ja istuuntui maahan, kääntäen katseensa samalla lammikkoon.
Yuun leuka oli kohotettuna muutamaa astetta liian korkealle, saaden uroksen näyttämään hyvin ylpeältä ja itsekeskeiseltä. No, sitähän shikokuristeytys olikin. Perfektionisti pahimmasta päästä. Hän rakasti täydellisyyttä. Siksi juuri täysikuu oli hänen mieleensä. Mustaharjas laskeutui pitkälle uroksen kaulalle, vaikka pysyikin osittain pystyssä, osoittaen taivasta. Harja heijastui paikoittain sinisenä auringon koskettaessa sitä säteillään. Mustaetuharjakin hohkasi sinistä sävyään, laskeutuessaan pitkälle otsaan, peittäen tarpeen tullen sielunpeilit. Nyt ei ollut tavetta. Mutta oli varmaa, että jos joku elävä sielu uskaltautuisi harmaanutun tielle, hän heilauttaisi lähes huomaamattomasti päätään antaen mustankruunun valahtaa silmilleen.
|
|
|
|
Post by Tika on Jul 29, 2010 22:59:02 GMT 2
//Huuui, uskaltaako noin hienoon roolaukseen edes vastata 8o  // KaneHarmaansävyinen susi läähätti kuin työkseen. Ilma oli aivan liian lämmin uroksen mieleen. Sen turkki oli turhan paksua näin lämpimälle ilmalle. Siksipä tämä suunnistikin kohti laumattomien järveä, vilvoitellakseen. Ja pianhan tämä oisi perilläkin. Susi huokaisi melkein huomaamattomasti. Sitä harmitti, kun se ei ollut voinut mennä pienemmältä saarelta suoraan menrojen järvelle, jonne olisi ollut lyhyempi matka. Se olisi kuitenkin ollut turhankin uhkarohkea reissu, sen verran piti tämäkin henkikultaansa arvossa, ettei ihan noin vain vaellellut menrojen alueella. Saattaisi muuten vahingossa törmätä vaikka isäänsä. Uros värähti vähän ajatuksesta, ja irvisti sitten. Samalla tämä astui huolettomasti viimeiset askeleet puiden suojissa ja tupsahti järven rannalle. Pikainen vilkaisu rantaan kertoi myös, ettei uros ollut yksin. Kane kallisti päätään uteliaasti. "Päivää", sanoi susi kohteliaasti astuttuaan muutaman askelen lähemmäs toista. Hetken tämä tarkasteli toista päästä varpaisiin. Sitten laumaton enempiä koheltamatta asteli järvelle uimaan, jättäen toisen omaan arvoonsa. //Omnom, tulipas kamalaa tekstiä 8<// |
|
|
|
Post by kridu on Jul 29, 2010 23:36:32 GMT 2
//Äläpäs nyt, tuo miun oli huono rooli, mutta ei inspaa ny tän koneen kaa 8<< anteeksi. Ihan hyvä se siun on~//
Yuun taivaansininen katse harhaili pitkin veden pintaa, osoittaen toisinaan ympäröivän metsikön puissa ja välillä harmahtavalla taivaan kannella. Koirasuden keho pysytteli kuitenkin pääosin paikoillaan. Vahvojen, täydellisesti muotoutuneiden lihasten sekä selkeän, suoran ryhdin omaava harmaaturkki näytti sangen upealta istuessaan kovera pää kohotettuna ylpeästi, leuan osoittaessa tarpeettoman korkealle. Uros ei välittänyt muista ja sen saattoi huomata hänen kuivasta käytöksestään. Shikokuristeytys kuuli lähestyvien askelten äänet ja höristi keskikokoisia, aavistuksen verran pyöreä päisiä korviaan, kääntäen ne ääniä kohden. Ilma seisoi paikallaan, eikä tuuli kuljettanut tulijan tuoksua hänen mustaan kirsuunsa. Teräven aistiensa vuoksi kuitenkin uros saattoi haistaa pieniä vinkkejä. Tulija oli uros. Muuta tietoa ei ollut. Tuntematon asteli lähemmäksi Yuuta ja laukaisi kohteliaasti tervehdyksensä. Mustakruunuinen käänsi kalloaan hieman, nähdäkseen tulijan. Liikkeen ohessa mustaharja valahti hänen kasvoilleen tarkemmin, peittäen vasemman puoleisen simän, peittäen ristiarven, joka halkoi hänen ihoaan. Silmä oli kuitenkin iskusta selvinnyt silloin aikoinaan, mikä oli tietenkin helpotus.
"Tervehdys", tuo vastasi kirjakielisesti, etäisesti. Viileä äänen sävy oli hyvin virallinen. Yuu ei tahtonut kysymyksiä, eikä hän aloittanut koskaan keskusteluja. Toinen paineli kuitenkin samantien veteen, joka heijasti taivaan harmahtavaa väriä. Vesi ei näyttänyt houkuttelevalta. Mutta milloinkas se olisi Yuun silmille sellaisena näyttäytynytkään. Ei enää koskaan. Ei sen jälkeen, uros muisteli. Kauniilta ja kiehtovalta varsinkin meri näytti, varsinkin myrskyllä, mutta Yuu tiesi sen mahdin. Sen voima oli sanoin kuvaamaton, eikä sitä voinut uhata tahi kahlita.
//Kauheen huonolaatusta... 8< anteeksi pyyntöni jälleen//
|
|
|
|
Post by Tika on Jul 30, 2010 23:19:56 GMT 2
//AAH kuolin. EI SAA kirjottaa noin hyvin D8 En mie osaa vastata näin hyvään mittää :3//
Kane vilkaisi toista tuon tervehtiessä. Punaiset silmät välähtäen tämä käänsi kuitenkin pian katseensa järven selälle. Vettä oli jo yli puolivälin jalkoja. Veden pinta näytti aavistuksen mattapintaiselta, kun ei aurinkokaan valaissut pohjaa. Harmaa vesi ei oikein houkutellut, mutta Kane oli päättänyt uida, joten se uisi. Susi ravasi reippaasti viimeisetkin askeleet, kunnes ei yltänyt enää pohjaan tassuillaan. Häntä heilahdellen susi ui pienen lenkin ympäri, lähtien sitten uimaan takaisin sinne mistä oli tullut. Vesi oli mukavan viileää, ja uros nauttikin kovasti uintireissustaan. Toisaalta tämä oli myös onnellinen päästessään takaisin rantaan. Susi kömpi kuivalle maalle, ravisteli itsensä huolellisesti ja istui sitten alas märkä naama kohti tuon "seuralaista".
"Olen Kane. Kuka sinä olet?" kysyi uros sitten vakavalla naamalla, uteliaisuuttaan. Kuka ihme oli eksynyt laumattomien järvelle? Yleensähän otukset kuitenki oleilivat ennemmin menrojen järvellä. Susi tapitti toista punaisilla silmillään ja heilautteli laiskasti märkää harmaata häntäänsä, joka näytti nyt melkein mustalta, kun oli märkä.
|
|
|
|
Post by kridu on Aug 1, 2010 23:00:37 GMT 2
//Älä höpötä siel DD: okei kello on varttia vaille 12 yöllä, oon juonu "vähän" liikaa limsaa, oon sienissäni, joten en takaa millasta tekstiä tästäkin syntyy xDD//
Shikokuristeytys katsoi toista sivusilmällä lähes koko ajan. Uros oli sitä mieltä, että aina oli turvattava selustansa, vaikka tietäisikin, että vaara ei piilenyt tässä asiassa. Leukaluu ylikorkealle asetettuna, Yuu seuraili toisen uroksen tekemisiä. Hän ei voinut ymmärtää, miten kukaan pystyi kastamaan turkkinsa. Toki oli lämmin, ehkä hieman kuumakin, joten pieni pulahdus järvessä varmasti helpotti oloa. Siltikään koirasuden ajatusketjuun ei mahtuisi vapaasti kastautuminen. Märkä koira haisi järkyttävälle, eikä läpi märkä turkkikaan ollut mikään ihanne asu. Hopeaturkki piti huolen toisen saapuessa takaisin, että ravistelun aiheuttama vesilinko ei saisi häntä saaliikseen. Sen vuoksi uros nousi hetkeksi seisomaan, askelsi muutamaan hitaan, jalon näköisen askeleen kaueammaksi. Kun enimmät vesipisarat olivat lopettaneet ilmassa tanssimisen, istahti Yuu takaisin niille jalan sioilleen, siihen mihin oli paennutkin. Mustakruunuisen katse lähti vaelteltemaan pitkin taivaan kantta. Vaikka tunteet vettä kohtaan eivät olleetkaan mitkään positiiviset, toivoi uros silti sadetta. Toisen puhe keskeytti kuitenkin Yuun pitkälle ehtineet ajatukset. Tuo asetteli kirkkaan siniset sielunpeilinsä katsomaan toista hieman yläviistosta, arvostelevana.
"Yuu", tuo tokaisi jälleen kerran etäisesti, mutta hyvin kohteliaasti. Hän ei nähnyt mitenkään tarpeelliseksi alkaa selostamaan mitään muuta, kuten yleensäkin. Toisinaan harmaanuttu harmitteli vähäsanaisuuttaan ja viileyttään, mutta tiesi sen hyväksi vaihtoehdoksi. Oli ihan hyvä rikkoa rajoja ja todistaa, että yksin eläminen oli aivan yhtä aintoisaa, kuin laumoissakin, ellei antoisampaakin.
|
|
//